Tuoreet Move! -tulokset piirtävät kuvan lasten ja nuorten toimintakyvystä 111 000 oppilaan mittauksen jälkeen. Kouvolan tuloksista ja toimenpiteistä tiedotetaan tarkemmin myöhemmin, kun tiedot on saatu analysoitua.
Move! -mittaukset ovat osa 5.- ja 8.-luokkalaisten liikunnan opetusta Suomessa. Vuosittain toteutettavissa mittauksissa oppilailta testataan kestävyys- ja lihaskuntoa, liikkuvuutta sekä motorisia taitoja. Mittausten tavoitteena on kannustaa ja tukea lapsia ja nuoria huolehtimaan omasta fyysisestä toimintakyvystä.
Mittaustietoa hyödynnetään koulujen liikuntakasvatuksessa, oppilaiden laajoissa terveystarkastuksissa sekä tiedolla johtamisen työkaluna valtakunnallisesti ja alueellisesti. Mittaustuloksia ei käytetä oppilaan arvioinnin perusteena.
Valtion liikuntaneuvosto, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Opetushallitus julkaisivat syksyn 2024 Move! mittauksen tulokset keskiviikkona 11.12.2024. Alue- ja kuntakohtaisiin tuloksiin voi tutustua opetushallituksen verkkosivulla.
Kouvolan kaupungin Move!-ohjausryhmä analysoi Kouvolan tulokset. Työryhmän tehtävä on Kouvolan oman Liikkuva koulu – ja Move!-mallin jalkauttaminen kouluihin sekä koulumatkaliikunnan aktivoittaminen. Käytännössä pyritään mm. lisäämään toiminnallisuutta opetuksessa sekä edistämään terveellisiä elämäntapoja ja liikunnallista asennetta.
Työryhmä peilaa tuloksia tehtyihin liikkumisen edistämisen toimenpiteisiin sekä pohtii jatkotoimenpiteitä. Kouvolan tuloksista ja toimenpiteistä tiedotetaan myöhemmin.
Move! 2024: Lasten fyysisen toimintakyvyn myönteinen kehitys jatkunut
Liikuntaneuvoston tiedotteen mukaan syksyn 2024 valtakunnallisessa Move!-tiedonkeruussa raportoitiin yli 111 000 oppilaan mittaustulokset, mikä on lähes 90 prosenttia kyseisten vuosiluokkien oppilaista. Mittausten perusteella yhä harvemmalla 5.-luokkalaisella fyysinen toimintakyky on mahdollisesti terveyttä ja hyvinvointia kuluttavalla tai haittaavalla tasolla. 8.-luokkalaisilla tulokset ovat pysyneet edellisvuoden tasolla. Edelleen kuitenkin reilulla 38 prosentilla 5. ja 8. luokan oppilaista on fyysinen toimintakyky huolestuttavalla tasolla.