Kouvolaan pitkään suunniteltu monitoimiareena toteutuu. Kaupunginvaltuusto myönsi 2.12. kokouksessaan areenalle 20 miljoonan euron määrärahan.
Kouvolan kaupunginhallitus päätti lokakuussa, että Kouvolaan kaavailtu monitoimiareena-hanke toteutetaan omaan taseeseen yhteistoiminnallisena KVR-urakkana sillä ehdolla, että kaupunginvaltuusto hyväksyy hankkeelle 20 miljoonan euron suuruisen määrärahan.
Valtuusto päätyi 2.12. kokouksessaan puoltamaan hanketta kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.
– Tämä oli upea, kouvolalaisten seuratoimijoiden pitkään odottama päätös. Areena tuo lisää mahdollisuuksia niin koululiikuntaan kuin huippu-urheiluunkin ja kasvattaa kaupungin elinvoimaa monin tavoin. Areenaa tarvitaan myös korvaamaan kaupungista muun muassa palveluverkkomuutosten vuoksi poistuvia liikuntatiloja, kaupungin liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen sanoo.
Uusi areena ollaan sijoittamassa Kouvolan keskustan Urheilupuiston alueelle, jonne muodostuu kattava urheilu- ja liikuntapalveluiden keskittymä. Alueella on entuudestaan muun muassa jäähalli. Areenan rakentamisen lisäksi Urheilupuistossa peruskorjataan ja laajennetaan uimahalli.
Päivisin koulujen, iltaisin seurojen käytössä
Areenan hankesuunnitelma tuodaan erikseen myöhemmin kaupunginhallitukselle päätettäväksi.
Areenaa suunnitellaan vastaamaan ensisijaisesti liikunnan tarpeisiin. Päivisin areenaa käyttävät Marjoniemen koulun yläluokat, Urheiluakatemia sekä Lyseon lukion urheilulinjan oppilaat. Iltaisin ja viikonloppuisin areenaa käyttävät urheilu- ja liikuntaseurat.
Tapahtumaliiketoiminta on urheiluseurojen omien tapahtumien lisäksi edelleen mahdollista areenalla, mutta selvästi alkuperäistä vaihtoehtoa pienemmällä kustannusarviolla.
Areenan kustannusarvio on 20 miljoonaa euroa. Aikataulullisesti tavoitteena on, että areena on käytössä samaan aikaan Marjoniemen yhtenäiskoulun kanssa, aikaisintaan syksyllä 2027.
Hankkeella seurojen tuki
Kouvolan kaupungintalolla pidettiin maanantaina 18. marraskuuta urheiluseurojen ja kaupunginvaltuutettujen keskustelutilaisuus. Liisi Perkka, Kouvolan Seuraparlamentin puheenjohtaja, totesi keskustelutilaisuudessa monitoimiareenan olevan keskeinen Kouvolan vetovoimalle ja urheilun kehitykselle.
– Tulevaisuuden Kouvola tarvitsee Monitoimiareenan, joka ei ainoastaan tarjoa tiloja liikunnalle, vaan myös yhdistää yhteisöämme, tukee nuorten kasvua ja houkuttelee uusia mahdollisuuksia kaupunkiin, Perkka sanoi.