Nuorisotyö mukautuu nuorten tarpeisiin – mitä tarvitaan, siihen vastataan!

Valtakunnallista Nuorisotyön viikkoa vietetään jälleen 7.–13.10.2024. Teemaviikolla nostetaan esiin nuorisotyöntekijöiden, järjestöjen, kuntien ja seurakuntien tekemään arvokasta työtä nuorten hyväksi. Viikkoa koordinoi Suomen nuorisoalan kattojärjestä Allianssi.

Nuorisotyöntekijä Antti Leminen on yksi kampanjakasvoista

Allianssi markkinoi Nuorisotyön viikkoa kampanjatunnisteella #yhdessänuortenpuolella. Viikon aikana nuorisoalan ammattilaiset ja vapaaehtoiset ympäri Suomen osallistuvat #yhdessänuortenpuolella-somekampanjaan jakamalla kuvia omista työ- ja vapaaehtoisyhteisöistään ja kertomalla omia onnistumisia, tarinoita ja muistoja. Kouvolan nuorisopalveluiden nuorisotyöntekijä Antti Leminen on yksi valtakunnalliselle kampanjalle kasvonsa antanut nuorisoalan ammattilainen.

Kulttuurisen nuorisotyön lisäksi Antti ohjaa Kouvolan nuorisovaltuustoa. ”Tuntuu merkitykselliseltä, että voi työkseen tukea nuorten luovuutta ja kehittää paikallista kulttuuria,” Leminen kertoo. Nuorisovaltuuston kautta nuoret pääsevät vaikuttamaan siihen, että heidän äänensä tulee kuulluksi päätöksenteossa Kouvolassa. ”Se motivoi, että saa tehdä monipuolista työtä.”

Nuorisotyön viikkoa juhlistetaan NuortenTaloillla

  • Lettukestit NuortenTaloilla:
    ma 7.10. Korian ja Myllykosken NuortenTalot
    ti 8.10. NuPa NuortenPaikka
    ke 9.10. Valkealan ja Inkeroisten NuortenTalot
    pe 11.10. SporttiTalo Lehdokki
  • NuPa NuortenPaikka:
    ke 9.10. ja pe 11.10. Inner Glow –maalaa sisäinen valosi –työpajat
    pe 11.10. Tyttöjen –ilta
    la 12.10. Nuorisokirppis

Lisätietoja:

Etusivu – Nuorten Kouvola

Antti Leminen, nuorisotyöntekijä, Kouvolan kaupunki, puh. 020 615 6048, etunimi.sukunimi@kouvola.fi

Sivun alkuun