Ota kantaa Kuusankosken perusopetuksen palveluverkkoratkaisuun

Kouluratkaisua on valmisteltu uudelleen, jotta ratkaisu olisi kokonaistaloudellisesti järkevä ja palvelisi alueen asukkaita mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen. Kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee asiaa tammikuussa 2025. Kuntalaisilla oli mahdollisuus kuulla ja keskustella Kuusankosken perusopetuksen toteuttamisvaihtoehdoista 8.1.2025. Asiaan voi edelleen ottaa kantaa.

Kuusankosken hankesuunnittelun suuntaviivat ovat olleet kasvatus- ja opetuslautakunnassa käsiteltävänä 22.8.2024, jolloin kouluratkaisu jäi uudelleen valmisteltavaksi. Uusi käsittely on 29.1.2025.

Valmistelussa kolme vaihtoehtoa

Kuusankosken yhtenäiskoulun toteutuksessa on valmisteltavana kolme vaihtoehtoa:

  1. Toteutetaan alkuperäisen suunnitelman mukainen yhtenäiskoulun uudisrakennus Naukioon.
  2. Hyödynnetään Kuusankosken nykyistä lukiorakennusta yhtenäiskouluratkaisussa.
  3. Uusi koulu aloittaa yläkouluna syyslukukaudella 2028 laajentuen yhtenäiskouluksi oppilasmäärien vähentyessä.

Tässä vaihtoehdossa tarkastellaan sekä uudisrakennusta Naukioon että lukiorakennuksen hyödyntämistä.
Kuusankosken kouluratkaisun suuntaviivojen etenemiseen vaikuttaa osaltaan valmistelussa oleva Kouvolan Yhteislyseon ja Kuusankosken lukion hallinnollinen yhdistäminen, sekä se, kuinka pitkään lukio jatkaa kahdessa toimipisteessä.

Ota kantaa eri toteuttamisvaihtoehtoihin

Kuntalaisilla oli mahdollisuus kuulla ja keskustella Kuusankosken perusopetuksen toteuttamisvaihtoehdoista 8.1.2025 järjestetyssä kuntalaistilaisuudessa. Haluamme edelleen kuulla kuntalaisten näkemyksiä eri toteuttamisvaihtoehtoihin.

Kannanottoja voi esittää 17.1. klo 14.00 saakka oheisella lomakkeella (Webropol) tai lähettämällä vapaamuotoisen viestin kirjaamoon: kirjaamo@kouvola.fi.

Alueen alakoulujen oppilaita kuullaan ensi viikon aikana kouluissa ja yläkoululaisille avataan asiaan liittyen kysely, jossa heidän on mahdollista kertoa näkemyksiään asiaan.

Kaupungin verkkosivulla Talous tasapainoon – tulevaisuuden palveluverkkoa rakentamassa kerrotaan tarkemmin kasvatuksen ja opetuksen palveluverkkouudistuksista, sekä niiden taustoista.

Lisätietoa:

Opetuspalvelupäällikkö Johanna Lindstedt, puh 020 615 7173, johanna.lindstedt@kouvola.fi
Sivistysjohtaja Veikko Niemi, puh 020 615 7727, veikko.niemi@kouvola.fi

Sivun alkuun