Palomäenkadulla tilapäisiä muutoksia liikennejärjestelyissä 

Palomäenkadun sähköverkkosaneeraustyötä välillä uimahalli – Kauppalankatu joudutaan tekemään ajoradalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Tämä aiheuttaa tilapäisiä muutoksia liikennejärjestelyihin. Järjestelyt ovat voimassa ensi viikosta (41) alkaen noin kuusi viikkoa.

KSS Verkko Oy uusii Kouvolan Palomäenkadulla uimahallin sekä Kauppalankadun risteyksen välisellä alueella vanhan keskijännitekaapelin. Tämä parantaa alueen sähkönjakelun toimitusvarmuutta. Työ alkaa maanantaina 9.10. ja sen arvioitu päättymisajankohta on marraskuun puolessa välissä. Rakentamisesta vastaa KSS Rakennus Oy. 

Tilan vähäisyyden takia työskentely joudutaan toteuttamaan ajoradan pohjoisen puoleisella kaistalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Liikenne pysyy työskentelynkin aikana kaksisuuntaisena, mutta liikennehaittaa aiheutuu valitettavasti sekä kadulla että pihaliittymissä. Alueella kannattaa liikkua varoen ja suosittelemme vaihtoehtoisten reittien käyttöä mahdollisuuksien mukaan. Pahoittelemme työskentelystä mahdollisesti aiheutuvia häiriöitä. 

Lisätietoa hankkeesta KSS Energian verkkosivuilla.

Sivun alkuun