Ravikylän vesihuollon ja katujen saneeraus alkaa

Katu- ja vesijohtotyömaa. Kaivinkone, kaivanto, jossa vesijohto- ja viemäriputkia sekä kaksi työntekijää.

Kouvolan kaupunki aloittaa yhteistyössä Kouvolan Vesi Oy:n kanssa Ravikylän alueen vesihuollon ja katujen saneerauksen. Urakka kestää kokonaisuudessaan kesään 2025 saakka.

Katuja parannetaan alueella yhteensä 1660 metriä ja uutta kevyen liikenteen väylää rakennetaan 620 metriä: Ravikadun itäpuolelle Valtatie 6:n alikululta Valkealantien risteykseen saakka ja Ravikadun länsipuolelle välillä Hevosmiehentie – Suursuonraitti. Myös katuvalaistus uusitaan. Huonokuntoisia puita poistetaan ja uusia istutetaan pääkadun Valkealantie – Ravikatu varrella.

Valkealantien ja Ravikadun risteys jäsennellään uudelleen ja tonttiliittymät ohjataan pois suojatieltä ko. kohdalla. Pääkadun ylittävät suojatiet rakennetaan saarekkeellisina. Linja-autopysäkki siirretään Savontalontien eteläpuolelta pohjoispuolelle.

Urakoitsijana hankkeessa toimii GRK Suomi Oy, joka aloittaa urakkaan sisältyvät työt Ahlmannintien / Valkealantien puoleiselta osuudelta jatkuen kohti Lehtomäenkatua. Vesihuoltotyöt ja kadun rakenteet tehdään vuosien 2023–2024 aikana, sekä asfaltointi- ja viimeistelytyöt vesihuoltotöiden jälkeisenä kesänä.

Alueella liikkuvia pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta työmaata ohitettaessa.

Kuvassa hankkeen sijainti:

YHTEYSTIEDOT

Kouvolan kaupunki, Yhdyskuntatekniikka

Rakennuttajapäällikkö Markku Brandtell

p. 020 615 5445, etunimi.sukunimi@kouvola.fi

Kadunrakennustöiden valvoja OP Helaja                          

p. 020 615 7728 etunimi.sukunimi@kouvola.fi

Kouvolan Vesi Oy

Rakennuttajapäällikkö Kari Hirvonen

p. 040 0559 585 etunimi.sukunimi@kouvolanvesi.fi

Vesihuoltotöiden valvoja Jarkko Aho

p. 040 0657 955 etunimi.sukunimi@kouvolanvesi.fi

PÄÄURAKOITSIJA / GRK Suomi Oy

Työmaapäällikkö Antti Niemi

p. 050 593 0456 etunimi.sukunimi@grk.fi

 

Sivun alkuun