Sakaristonmäen ideakilpailuun saatiin 22 hyvin erilaista ehdotusta, joiden pohjalta jatkosuunnittelu on mahdollista käynnistää. Kilpailu on ratkaistu ja tulos julkistetaan perjantaina 15.3.2019. Jatkosuunnittelua varten kootaan kiinnostuneista asukkaista raati, joka pääsee vaikuttamaan suunnitelmien laadintaan. Asukasraatiin ilmoittautuminen on käynnissä maaliskuun ajan.
Kouvolan kaupunki on järjestänyt yleisen suppean ideakilpailun Sakaristonmäen alueen kehittämisestä yhdessä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n kanssa. Kilpailun tarkoituksena oli löytää ideoita alueen asemakaavoituksen ja muun suunnittelun pohjaksi. Kulttuurihistoriallisesti arvokas ympäristö ja Ratamo-keskuksen rakentamisen myötä vapautuva terveyskeskuksen alue luovat mielenkiintoiset mahdollisuudet kehittämiselle aivan ydinkeskustan tuntumassa.
Kilpailijoiden tehtävänä oli löytää Sakaristonmäelle luontevia täydennysrakentamispaikkoja ja laatia ehdotus siitä, millainen rakentaminen alueelle sopisi. Tärkeänä lähtökohtana oli kehittämisen lisäksi turvata alueen luonto- ja kulttuurihistorialliset arvot, sekä tuoda alue toiminnallisesti ja rakenteellisesti lähemmäs keskustaa.
Viisi palkittua työtä
Kilpailun ratkaisussa päätettiin palkita kolme parasta ehdotusta sekä lunastaa kaksi ehdotusta. Kilpailun tuomaristo oli valinnassaan yksimielinen. Tuomariston puheenjohtajan toimi Kouvolan kaupungin tekninen johtaja Hannu Tylli. Suomen arkkitehtiliitto SAFA:n tuomareina toimivat Aaro Artto ja Tommy Lindgren sekä muina tuomariston jäseninä kaupunginarkkitehti Anne Kangasniemi-Kuikka, kaavoitusarkkitehti Kaisa Niilo-Rämä, lupa-arkkitehti Kari Järvenkylä ja suunnittelupäällikkö Tapani Vuorentausta.
Asukasraadissa pääsee vaikuttamaan enemmän
Alueen jatkosuunnittelua varten kootaan aiheesta kiinnostuneista asukkaista 15 hengen asukasraati. Raatilaiset pääsevät osallistumaan alueen seuraaviin suunnitteluvaiheisiin, kuten asemakaavojen sekä katu- ja yleisten alueiden suunnitelmien laadintaan. Asukasraati kokoontuu arviolta kolme kertaa vuodessa muutamien seuraavien vuosien aikana. Raatiin voi ilmoittautua maaliskuun aikana kaavahankkeen verkkosivulta löytyvien ohjeiden mukaan.
Lisätietoa
Kaisa Niilo-Rämä, kaavoitusarkkitehti, p. 020 615 7404, kaisa.niilo-rama@kouvola.fi, www.kouvola.fi/sakaristonmaki