Suomen ensimmäinen kuivasatama Kouvola RRT on valmis

Asfaltoitu rahtiterminaali ilmasta katsottuna, etualalla lastausraiteet.

Kouvolan intermodaaliterminaali on nyt valmis. Rautatie- ja maantieterminaali Kouvola RRT:n erikoisuutena on kilometrin pituiset lastausraiteet, jotka tuovat tehokkuutta tavarajunien käsittelyyn. Hanke toteutui lähes kuusi miljoonaa euroa alkuperäistä kustannusarviota edullisemmin. Terminaali sijaitsee Kouvolan Teholan logistiikka-alueella päätieverkon ja rautatien solmukohdassa.

Terminaalin on rakennuttanut Kouvolan kaupunki ja sen hallinnoinnista ja toiminnan kehittämisestä vastaa Railgate Finland Oy. Terminaalin käyttöönotto tapahtuu tammikuun aikana.

Kouvola RRT -hanke vietiin läpi hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Hyvä suunnittelu ja varautuminen kuitenkin mahdollistivat hankkeen toteutuksen alkuperäisessä aikataulussa. Hanke toteutui selvästi alle alkuperäisen budjetin (alkuperäinen kokonaisarvio 40 M€). Toteutuma oli n. 34 miljoonaa euroa, josta Kouvolan kaupungin osuus on noin 23,6 miljoonaa euroa, EU-rahoituksen osuus n. 6,8 miljoonaa euroa ja Valtion osuus noin 3,5 miljoonaa euroa. 

”Rakennuskustannuksissa rutistettiin kaupungin vastuulla olevien töiden osalta noin neljän miljoonan alitus budjettiin. Näin hieno tulos on yhteistyön ansiota, jossa merkittävässä roolissa oli hankkeen rakennuttajakonsultti. Eikä voi väheksyä kaupungin Teknisen toimialan ammattilaisten osaamista etenkin kestävän rakentamisen saralla. Myös vihreän rakentamisen onnistuneet ratkaisut toivat konkreettista säästöä. Suuret kiitokset myös kaikille terminaalin tekijöille”, RRT-hankkeen projektipäällikkö Tero Valtonen kiittää.

Vallitsevassa maailmantilanteessa Kouvola RRT vastaa tavaravirtojen muutokseen ja se voi toimia satamien jatkeena. Esimerkiksi Suomen sisäiset puukuljetukset ovat lisääntyneet ja varastoinnin tarve kasvanut. Vakiintuneissakin tavaravirroissa on tapahtunut ja tulee tapahtumaan muutoksia.

Ainoa EU:n liikenteen ydinverkon rautatie- ja maantieterminaali Suomessa

Kouvola RRT (Rail Road Terminal) on osa Euroopan laajuisen TEN-T-ydinliikenneverkon kehittämistä ja ainoa verkkoon kuuluva rautatie- ja maantieterminaali Suomessa. Uuden terminaalin myötä Kouvola on Suomen tehokkain tavarajunien lastaus- ja purkupaikka. Suomen ainoan Euroopan TEN-T ydinverkolle sijoittuvan terminaalin palvelutaso nostetaan vastaamaan EU:n tavoitteita. Kouvolassa toimii jo noin 17 hehtaarin rautatie- ja maantieterminaali Kouvola Cargo Yard (KCY).

Kouvola RRT vastaa EU:n ilmastotavoitteisiin siirtää pitkän matkan tavarakuljetuksia maanteiltä muihin kuljetusmuotoihin. Pyrkimyksenä on, että vuoteen 2030 mennessä 30 prosenttia tavarakuljetuksista on siirretty pois kumipyöriltä ja vuoteen 2050 mennessä jo puolet.

”Ilmastotavoitteita tullaan viemään käytäntöön aiempaa konkreettisemmin. Tähän voidaan vastata rautatien tavaraliikenteen lisäämisellä mukaan lukien intermodaalikuljetukset.”, Tero Valtonen toteaa.

Kouvola RRT pähkinänkuoressa

  • Intermodaaliterminaalin pinta-ala on 42 hehtaaria.
  • Erikoisuutena kilometrin pituiset lastausraiteet, jotka tuovat tehokkuutta tavarajunien käsittelyyn. Lastausraiteet omistaa Väylävirasto.
  • RR-terminaali tarjoaa pitkä- ja lyhytaikaista varastointia satamille ja suurteollisuudelle. Se toimii projektilogistiikan lähetysalueena ja konttien varastointialueena.
  • Railgate Finland selvittää vaarallisten aineiden väliaikaisen säilyttämisen edellytyksiä ja varastoinnin tarpeita.
  • Alkuperäinen kustannusarvio oli noin 40 miljoonaa euroa, josta EU-rahoituksen osuus on 9 miljoonaa euroa ja valtion osuus 4,4 miljoonaa euroa. Projekti toteutui selvästi alle budjetin. Toteutuma oli n. 34 miljoonaa euroa, josta Kouvolan kaupungin osuus on noin 23,6 miljoonaa euroa, EU-rahoituksen osuus on n. 6,8 miljoonaa euroa ja Valtion osuus noin 3,5 miljoonaa euroa.     
  • Terminaali toimii Open access -periaatteella, eli on avoin kaikille toimijoille.
  • Kouvola RRT on ensimmäinen kuivasatama Suomessa. Muualla Euroopassa kuivasatamakonsepti on jo laajalti käytössä. Esimerkiksi Ruotsissa vastaavia terminaaleja on jo kolmisenkymmentä. Ruotsissa rahdin siirtyminen maanteiltä raiteille on vähentänyt raskaan liikenteen ilmastopäästöjä neljänneksellä vuodesta 2005. Jotta samaan päästään Suomessakin, raideliikenteen edellytyksiä on parannettava.
  • Kuivasatama tuo raideyhteydet ja satamapalvelut lähelle sisämaassa toimivia teollisuuslaitoksia. Kun tavaraa liikutellaan merisataman ja sisämaan välillä rautateitse kootusti suurissa erissä, kuljetukset ovat taloudellisempia ja ympäristöystävällisempiä kuin yksittäiset maantiekuljetukset.
  • Tarjoaa myös toimijoille, joilla ei ole omaa rautatieyhteyttä, mahdollisuuden kuljettaa rautateitse tavaraa.
  • Railgate Finland hallinnoi terminaalia satamayhtiön tavoin. Se hallinnoi, hoitaa ja kehittää terminaalin infrastruktuuria sekä turvallisuus- ja ympäristöratkaisuja yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Terminaali on rakennettu kestävästi

Kouvola RRT-hanke on toteutettu kestävän infrarakentamisen periaatteita noudattaen. Kestävyys on huomioitu materiaalivalinnoissa, rakentamisen aikaisessa logistiikassa sekä alueen luontoympäristön suojelemisessa. Rakenteissa on hyödynnetty alueen ylijäämämassoja ja kierrätettyä betoni- ja asfalttimursketta. Rakentamisen aikaiset kuljetusmatkat on minimoitu. Kestävillä ratkaisuilla on saatu merkittäviä säästöjä päästöihin ja kustannuksiin.

Vastuulliset logistiikkaratkaisut ovat yhä tärkeämpiä myös yrityksille. RR-terminaali luo mahdollisuuksia logistiikan hiilijalanjäljen pienentämiseen ja yritysten vastuullisuustavoitteiden saavuttamiseen. Lisätietoa kestävän rakentamisen uutiskirjeessä.

Lisätietoja

Kouvolan kaupunki: projektipäällikkö Tero Valtonen, puh. 040 7110 886, tero.valtonen@kouvola.fi
Railgate Finland Oy: viestintä- ja markkinointipäällikkö Sanna Kauppi, puh. 020 615 7284, sanna.kauppi@kinno.fi sekä Railgate Finlandin nettisivut

Vihreä logistiikka on Kouvolan kaupungille tärkeä strateginen painopiste. Myös valtion ja EU:n tasolla tähdätään tavaraliikenteen hiilidioksidipäästöjen merkittävään vähentämiseen junarahtia lisäämällä. Kouvola on logistisesti ainutlaatuinen rautatie- ja maantieliikenteen solmukohta. Kaupungista on sujuvat yhteydet muualle Suomeen, muihin Pohjoismaihin ja Eurooppaan. Suomen ainoa Euroopan TEN-T ydinverkolle sijoittuva rautatie- ja maantieterminaali Kouvola RRT rinnastuu kansainväliseltä merkittävyydeltään kotimaan suuriin satamiin: Vuosaareen, HaminaKotkaan, Turkuun ja Naantaliin sekä Helsingin ja Turun lentokenttiin.

Sivun alkuun