Talousarvio 2021 ─ kohti kestävää taloutta peruspalveluita uudistaen

Kouvola näkymä alakylästä

Kaupunginjohtaja Marita Toikan talousarvioesitys vuodelle 2021 on 8,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitus käy läpi talousarviota 2021 ja taloussuunnitelmaa 2021─2024 ensi viikolla kaksipäiväisessä talousarviokäsittelyssä 2.─3.11.2020.

Kouvolan kaupungin taloudellinen tilanne on ollut pitkään haastava. Viime vuoden tulos oli 27,7 miljoonaa alijäämäinen, jonka jälkeen katettavaa alijäämää jäi taseeseen noin 13,6 miljoonaa euroa. Kun summassa huomioidaan tuloksenkäsittelyerät, 1,5 miljoonaa euroa, muodostuu alijäämän kattamisvelvollisuudeksi 12,2 miljoonaa euroa. Kuntalain mukaisesti alijäämä tulee kattaa neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta eli vuoteen 2024 mennessä.

Koronan tulevien talousvaikutusten ennakoiminen haastavaa

Kevättalvella alkanut koronavirusepidemiaa aiheutti taloudelle monia lisähaasteita mm. toimintatuottojen ja kunnallisverotulojen laskun myötä. Koronan myötä myös pitkään myönteisenä jatkunut työllisyyskehitys on kääntynyt ainakin tilapäisesti laskuun. Ensi vuonna keskitytään etenkin pitkäaikaistyöttömyyden katkaisemiseen panostamalla palkkatukityöllistämiseen. Suunnitelmissa on tarjota 100 uutta 8 kuukauden mittaista tukityöllistämisjaksoa aiemman 200 tukityöjakson lisäksi.

─ Kokonaisuutena koronavirusepidemian aiheuttamat taloushaasteet eivät ole kuitenkaan ainakaan toistaiseksi toteutuneet niin vakavina, kuin alun perin arvioitiin. Epidemian pitkittyessä tulevien talousvaikutusten ennakoiminen on kuitenkin haastavaa, arvioi talousjohtaja Hellevi Kunnas.

Koronan vuoksi valtion kunnille myöntämät tukitoimenpiteet vaikuttavat Kouvolan kaupungin 2020 tulokseen positiivisesti ja tuovat lisärahaa vuodelle 2021. Valtion tukitoimet eivät kuitenkaan vahvista taloutta pidemmällä aikavälillä tai poista rakenteellisia säästötarpeita. Vuoden 2022 laskelmissa on jo mukana veroprosentin korotus 22 prosenttiin.

─ Ensisijaisesti talous pyritään tasapainottamaan muilla keinoilla kuin veronkorotuksella, joten kaupungin pitää pystyä tekemään päätöksiä veronkorotuspaineen poistamiseksi. Yksi kaupungin vetovoimatekijä on kansallisesti kilpailukykyinen veroprosentti, sanoo kaupunginjohtaja Marita Toikka.

Kaupungin on uskallettava uudistua

Kaupungin taloutta rasittaa toisaalta kasvava palvelutarve väestön ikääntyessä ja toisaalta negatiivinen väestökehitys, joka vähentää veronmaksajien määrää. Väestön vähentyminen vaikuttaa myös valtionosuuksien pienenemiseen.

─Kaupungin palvelurakenne ei kuitenkaan pienene samaa tahtia ja taloutta onkin saatu vuosien saatossa tasapainotettua erilaisilla kertaluonteisilla erillä. Taloudellisen puskurin luomiseksi tarvitaan edelleen välttämättömiä säästötoimenpiteitä, jotka mahdollistavat talouden tasapainottumisen pitemmällä aikavälillä, kertoo talousjohtaja Kunnas.

Tärkeässä roolissa ovat edelleen palveluverkkojen uudistaminen ja sopeuttaminen tehtyjen päätösten mukaisesti. Kaupungin talouden tasapainoon saattaminen syntyy kokonaisuudesta, joka sisältää useita toimenpiteitä taloussuunnittelukaudella 2021–2024.

─ Kaupungilla ei ole varaa ylläpitää ns. ”kuuden kunnan mukaista” palveluverkkoa. Henkilöstösäästöt ovat olleet tämän valtuustokauden aikana merkittävät, mutta henkilöstöstä ei voi säästää loputtomiin vanhojen rakenteiden ylläpitämiseksi. Kaupungin on uskallettava uudistua ja kaupunki on nähtävä kokonaisuutena, toteaa Toikka.

Merkittävän kokonaisuuden ja osan Kouvolan menoista muodostaa Kymsote. Siksi on tärkeää, että myös siellä saadaan tarvittavat säästötoimet tehtyä. Korona on aiheuttanut haasteita ja tuonut ylimääräisiä kuluja kuntayhtymälle, jonka takia Kymsotelta edellytetään tiukkaa kulukuuria loppuvuonna. Kymsote tulee tekemään reilusti alijäämäisen tuloksen vuonna 2020, joten seuraavina vuosina tarvitaan toimenpiteitä talouden tasapainoon saamiseksi.

Kouvolan kaupungin toimintaan tulee vaikuttamaan myös ensi vuodelle suunniteltu toimielin- ja toimialaorganisaatiomuutos. Uuden valtuustokauden alusta voimaan astuva muutos sitoo resursseja, mutta samalla virtaviivaistaa organisaatiota ja tehostaa sen toimintaa vähentämällä sekä toimielimien että toimialojen määrää.

─ On kuitenkin hyvä tiedostaa, ettei pelkästään organisaatiomuutoksilla pystytä saavuttamaan kaupungin tarvitsemia taloudellisia säästöjä. Toistuvien organisaatiomuutosten sijaan kaupungissamme tulisi jatkossa pystyä kehittämään toimintaa muutoin. Tärkeä kehityssuunta on toimintamallien uudistaminen digitalisaatiota hyödyntäen niin, että asiointiprosesseja muutetaan etenevässä määrin sähköiseen muotoon. Olemme päässeet tässä jo hyvään alkuun tämän valtuustokauden aikana, kommentoi Toikka.

Suunnitelmien mukaan alijäämä katetaan vuoden 2021 loppuun mennessä

Haasteellisesta taloudellisesta tilanteesta huolimatta kaupunki on uskaltanut investoida ja vienyt kärkihankkeitaan määrätietoisesti eteenpäin. Vuonna 2021 investointien määrä on 43,1 miljoonaa euroa. Suurin nettosumma, noin 9 miljoonaa käytetään RRT -logistiikkahankkeeseen. Vaiheittain valmistuvan hankkeen avulla Kouvolan kaupunki luo yrittäjille ja uusille toimijoille puitteita kasvattaa liiketoimintaansa logistiikan alalla. Muut lähivuosien investoinnit Kouvolassa keskittyvät pitkälti vuosille 2020─2027 painottuvaan kouluverkon uudistamiseen. Lisäksi työn alla selvitys päiväkotiverkon uudistamisesta.

Itäisen Suomen yhteinen edunvalvontahanke Itärata on kuluvana vuonna vihdoin ottanut kaivattuja edistysaskelia. Väyläviraston keväällä julkaiseman selvityksen mukaan Itäradan Porvoo─Kouvola linjaus on paras ja kustannustehokkain vaihtoehto uudeksi idän suunnan yhteydeksi. Itäradan kannalla olevat kaupungit ja kunnat tekivät päätöksen, että ovat valmiit rahoittamaan ratayhteyden suunnittelua, jos linjaus kulkee Porvoon ja Kouvolan kautta. Liikenne- ja viestintäministeriö tiedotti syksyllä, että idän suunnan hankeyhtiöneuvotteluita jatketaan Itäradan kanssa.

Vuoteen 2021 lähdetään talouden näkökulmasta varovaisen optimistisin tunnelmin. Kaupungin talous on pikkuhiljaa kehittymässä toivottuun suuntaan, kuitenkin lisätoimenpiteitä tarvitaan edelleen. Suunnitellut säästötoimenpiteet näyttäisivät pääosin toteutuvan, mutta toisaalta taloudessa on yhä monia epävarmuustekijöitä ja haasteita. Isossa kuvassa Kouvolan kaupungin talous on siis edelleen tiukalla ja haasteellisia aikoja on varmasti vielä edessä.

─ Jos loppuvuosi ja ensi vuosi toteutuvat talouden osalta suunnitellusti, niin kaupungin taseen alijäämä saadaan katettua viimeistään vuoden 2021 loppuun mennessä. Alijäämän kattaminen ja talousarvion toteutuminen edellyttävät kuitenkin säästötoimissa ja suunnitelmissa pysymistä. Tasapainoinen talous mahdollistaa tulevaisuudessa paremmin myös investoinnit, joilla kehitetään kaupunkia ja tuetaan elinvoimaa, päättää Toikka.

Talousarviokäsittelyn eteneminen

  • Kouvolan kaupunginhallitus: 2.11.2020 ja 3.11.2020 (1. Talousarviokäsittely), 9.11.2020 (Veroprosentit) ja 23.11.2020 (Talousarvion 2. käsittely)
  • Kouvolan kaupunginvaltuusto: 16.11.2020 (Veroprosentit) ja 7.12.2020 (Talousarvion hyväksyminen)

Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus, talousarviokirja

Talousarvio 2021 esittelymateriaali


Lisätiedot:
kaupunginjohtaja Marita Toikka, puh. 020 615 3100, marita.toikka@kouvola.fi
talousjohtaja Hellevi Kunnas, puh. 020 615 5054, hellevi.kunnas@kouvola.fi

Sivun alkuun