UPM:n kaavoitusaloite teknisen lautakunnan käsiteltäväksi

Aurinkovoimala ja paneelirivistö vihreällä pellolla.

UPM-konserniin kuuluva UPM Solar Oy on tehnyt Kouvolan kaupungille kaavoitusaloitteen yleiskaavoituksen käynnistämisestä Haukkasuon ja Kiikunsuon alueilla. UPM Solar esittää selvitettäväksi, voidaanko alueelle laatia yleiskaava, joka mahdollistaisi suuren mittakaavan aurinkovoimaloiden rakentamisen. Tekninen lautakunta käsittelee aloitetta 30.5.2024.

Kaavoituksessa tarkasteltavana olisi noin 900 hehtaarin laajuiset UPM-konsernin omistuksessa olevat alueet Utissa ja Sippolassa sijaitsevilla Haukkasuolla ja Kiikunsuolla. Ne ovat tällä hetkellä suurimmaksi osaksi turvetuotannosta poistuneita tai lähitulevaisuudessa turvetuotantokäytöstä poistuvia alueita.

Karttakuva, johon on merkitty UPM:n omistamat Utissa ja Sippolassa,, joita kaavoitusaloite koskee.

Mikäli lautakunta päättää käynnistää yleiskaavoituksen, voisi yleiskaavan laatiminen alkaa kaupungin ja UPM Solar Oy:n välisen kaavoituksen käynnistämissopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

Kaavoitusprosessissa monia vaiheita

Kaavaprosessi sisältäisi useita vuorovaikutteisia osallisten kuulemisvaiheita ja viranomaisten lausuntokierroksia. Yleiskaavasuunnittelun perustaksi tehdään useita selvityksiä kaavan vaikutuksista ympäristölle ja asukkaille.

Yleiskaavoituksen valmisteluprosessia koskevat päätökset (mm. vireilletulosta, valmisteluvaiheen kuulemisesta ja kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta päättäminen) tehdään teknisessä lautakunnassa. Yleiskaavojen hyväksymisestä päätetään kaupunginvaltuustossa.

Lue lisää kaavoitusprosessista ja vaikutusmahdollisuuksista kaupungin verkkosivuilta.

Lisätietoja:
Kaavoitusinsinööri Olli Ruokonen, puh. 020 615 9235
Kaupunginarkkitehti Anne Kangasniemi-Kuikka, puh. 020 615 9138
Tekninen johtaja Hannu Tylli, puh. 020 615 8570
etunimi.sukunimi@kouvola.fi

Asia teknisen lautakunnan esityslistalla (Dynasty)

UPM:n tiedote: UPM tutkii vihreän siirtymän tarjoamia uusia mahdollisuuksia

Kouvola on kaupunkistrategiassaan sitoutunut olemaan kohti hiilineutraaliutta kulkeva uusiutuvan energian kaupunki ja edistämään edistyksellisiä energia- ja kiertotalousratkaisuja. Kaupunki on tehnyt selvityksen aurinkovoimapotentiaalista Kouvolassa ja laatinut ohjeistuksen aurinkovoimaloiden sijoittumisesta ja suunnittelusta.

Sivun alkuun