Vaihtelevat sääolosuhteet haastavat katujen kunnossapitoa ja kaduilla liikkujia

Viime aikojen poikkeuksellisen runsaat lumisateet ja niiden jälkityöt ovat haastaneet Kouvolan katujen kunnossapitoa. Sää on muuttunut lämpimämmäksi ja tuonut mukanaan vesisateet, mikä tarkoittaa sohjoisia ja liukkaita olosuhteita liikenteeseen. Kaupunki muistuttaa asukkaita tontin lumien asianmukaisesta käsittelystä sekä korostaa varovaisuuden ja yhteistyön merkitystä turvallisen liikkumisen takaamiseksi.

Viime aikojen runsaat lumisateet ovat jättäneet jälkensä, ja katujen kunnossapitotyöt jatkuvat edelleen. Sää on muuttunut lämpimämmäksi, mikä tuo mukanaan sohjoisia ja liukkaita ajo-olosuhteita. Kaupunkilaisia kehotetaan varovaisuuteen liikenteessä ja huomioimaan vaihtelevat olosuhteet, kuten lumisateen, vesisateen sekä pakkasen ja lauhtumisen vaihtelut.

Lumen työntäminen tonteilta kaduille, parkkipaikoille tai muille kaupungin alueille on kielletty. Tämä hidastaa katujen kunnossapitoa ja lisää vaaratilanteita.

Tontinomistajien vastuulla on pitää omat tonttiliittymänsä ja tontin kohdalla olevat jalkakäytävät turvallisina.

Katujen varsilla olevat autot haittaavat merkittävästi katujen kunnossapitoa. On erittäin tärkeää, ettei autoja jätettäisi katujen varsille parkkiin, jos ne vain kiinteistöjen pihoille mahtuvat.

Varovaisuutta liikenteessä

Liikenteessä on tärkeää noudattaa erityistä varovaisuutta vaihtelevissa sääolosuhteissa. Sohjoiset ja liukkaat tiet sekä heikentynyt näkyvyys voivat tehdä liikkumisesta haastavaa. Varaa riittävästi aikaa matkantekoon ja huolehdi, että jalkineet sopivat liukkaisiin olosuhteisiin. Autoilijoiden suositellaan välttämään tarpeetonta ajoa huonolla kelillä turvallisuuden takaamiseksi. Lapio auton takakontissa on näissä olosuhteissa erinomainen apuväline.

Työrauha katujen kunnossapitäjille – palautteet palautepalvelun kautta

Katujen kunnossapitohenkilöstö toivoo kansalaisilta kärsivällisyyttä aurausta ja hiekoitusta odottaessa ja että työnjohdolle ja auraajille annetaan työrauha. Katujen kunnossapitäjät varmasti tekevät parhaansa. Palautteet toivotaan laitettavan esisijaisesti kaupungin sähköisen palautepalvelun kautta. Sieltä palautteet tulevat välittömästi katujen kunnossapitoa hoitavien tiedoksi ja toimenpiteitä varten.

Soittamista katupäivystysnumeroon pyydetään välttämään, erityisesti työajan ulkopuolella, ellei kyseessä ole erittäin kiireellinen hätätapaus. Esimerkiksi oman tonttiliittymän lumivallista ei ole tarpeen ilmoittaa, sillä linjan kuormittaminen voi viivästyttää kiireellisten kunnossapitotöiden, kuten hälytysajoneuvojen, julkisen liikenteen ja raskaan kaluston avun turvaamista. Lähestyvistä sääolosuhteista saa tärkeää tietoa sääennusteista ja kelitiedotteista, joita jokaisen toivotaan seuraavan ja huomioivan.

Katujen kunnossapidon eteneminen

Katujen kunnossapitoa tehdään pääosin arkisin klo 7–16, mutta tarpeen mukaan töitä jatketaan myös muina aikoina. Työt priorisoidaan tavoitetason mukaisesti:

  • Jalankulku- ja pyöräilyväylät sekä pää- ja kokoojakadut hoidetaan ensin.
  • Tonttikadut ja muut väylät hoidetaan tämän jälkeen.

Lumen ajoa vähennetty säästösyistä – Lumikasat eivät ole leikkipaikkoja!

Lumen ajo katujen varsilta lumenkippauspaikoille aiheuttaa merkittävän osa lumitöiden kustannuksista. Aurauslumia on pyritty tänä talvena aikaisempaa enemmän sijoittamaan aurauksen yhteydessä lähisiirtona kaupungin omistamille alueille, mm. puistokaistoille ja tyhjille tonteille. Aurauksesta syntyviä lumikasoja ei ole tarkoitettu lasten leikkipaikoiksi. Lumikasaan tehty liukumäki tai tunneli voi aiheuttaa vakavan onnettomuuden.

Liukkaudentorjuntaa tarvittaessa

Liukkaudentorjuntaa tehdään tarvittaessa. Turvallisuuden kannalta tärkeimpiä hoitokohteita ovat risteysalueet, suojatiet, sillat, alikulut, mäet, jalankulku- ja pyöräilyväylät, joissa liukkaus todennäköisesti saattaa aiheuttaa vaaratilanteen. Liukkaudentorjuntaan käytetään hiekoitussepeliä.  Liukkautta torjutaan lisäksi käyttämällä työkoneissa karhentavia reikä- tai hammasteriä. Pääväylillä, kiertoliittymissä ja risteysalueilla voidaan liukkautta torjua myös suolaa käyttämällä.

Hyvää joulun aikaa! Pidetään yhdessä kaupunki turvallisena kaikille liikkujille.

Katujen kunnossapito

Sivun alkuun