Varhaiskasvatuksen arviointiprosessi uudistuu 2023–2027

Keväällä tehdyn nykytilakartoituksen mukaan keskeiseksi toiveeksi arvioinnin kehittämiselle nousi yhtenäisen linjan määrittely: mitä, miten ja milloin Kouvolan varhaiskasvatuksessa arvioidaan. Uuden laadunarviointijärjestelmän avulla yhtenäistämme varhaiskasvatuksen laatua, sen arviointia ja kehittämistä koko Kouvolassa.

Kartoituksen mukaan arviointikäytänteet ovat aiemmin vaihdelleet niin varhaiskasvatusyksiköiden kuin ryhmienkin välillä. Syksyllä 2023 käyttöön otettava Kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvin laadunarviointijärjestelmä Valssi antaa varhaiskasvatuksen laadunhallinnalle odotetut yhteiset raamit. Sen avulla arvioidaan lapsen kohtaamaa varhaiskasvatuksen laatua sekä henkilöstön hyvinvointia ja työssä jaksamista koko Kouvolassa. Samalla Valssi vahvistaa henkilöstön itsearviointiosaamista ja tietoisuutta laatutekijöistä.

Valssi myös tukee tiedolla johtamista kytkemällä arvioinnin johtamisen rakenteisiin. Se mahdollistaa lasten ja huoltajien osallisuuden prosessiin,sekä heidän ja henkilöstön äänen välittymisen päätöksentekoon. Valssilla toteutetaan myös varhaiskasvatuksen kansalliset arviointitiedonkeruut arviointisuunnitelmakaudella 2024–2027.

Valssin arviointilomakkeisiin vastaa alkuvaiheessa varhaiskasvatusyksiköiden kasvatus- ja opetusvastuullinen henkilöstö. Huoltajien käyttöön suunniteltavat arviointilomakkeet Karvi julkaisee myöhemmin.

Arvioinnin tuloksia hyödynnetään muun muassa varhaiskasvatuksemme yhtenäisessä kehittämis- ja osaamissuunnitelmassa, talous- ja henkilöstösuunnittelussa sekä viestinnässä ja tiedottamisessa. Tiedotamme keskeisistä tuloksista koko organisaatiota, huoltajia, sidosryhmiä sekä päätöksentekijöitä.

Lisätietoa

arviointi- ja kehittämissuunnittelija Nina Sainio, nina.sainio(at)kouvola.fi
arviointi- ja kehittämissuunnittelija Jaakko Forsell, jaakko.forsell(at)kouvola.fi
varhaiskasvatuspäällikkö Helena Kuusisto, helena.kuusisto(at)kouvola.fi

Kouvolan arvot yhdessä, kestävästi, kehittäen ovat kaupunkimme toimintaa ohjaavia periaatteita. Meillä on vahva tahto yhteistyöhön. Reagoimme vastuullisesti ja ketterästi niin oman toimintaympäristömme kuin maailman muutoksiin. Tekemisessämme on eteenpäin menevä ote ja parannamme toimintaamme yhä sujuvammaksi palautteen perusteella. Keskitymme kasvussamme erityisesti lapsiin ja nuoriin. Siksi panostamme varhaiskasvatuksessa turvalliseen, lapsen kasvua ja kehitystä tukevaan oppimisympäristöön ja toimintaan. Arvojemme mukaisesti yhdessä, kestävästi, kehittäen teemme myös Suomen järkevintä arviointia!

Sivun alkuun