Yritystontit ja koulut Kouvolalle tärkeitä kehittämisalueita vuonna 2023

Valtuuston talousarvioseminaarissa käytiin keskustelua kaupungin tulevien vuosien taloudesta ja kehittämisestä.

Kouvolan kaupunginvaltuusto oli keskiviikkona 12. lokakuuta koolla perinteisessä talousarvioseminaarissa pohtimassa vuoden 2023 talousarvion reunaehtoja ja painopistealueita.

Kaupunginjohtaja Marita Toikka totesi loppuyhteenvedossaan, että seminaarissa käytiin hyvää keskustelua ja vuoropuhelua tulevan talousarvioesityksen pohjaksi. Kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2023 talousarviota ensimmäisen kerran loka-marraskuun vaihteen kokouksessaan. Vuoden 2023 talousarviosta päättää kaupunginvaltuusto joulukuussa.

– Koen, että meillä oli täällä tänään vahva yhteinen näkemys kaupungin kehittämisestä niin, että pidämme talouden samaan aikaan tasapainossa. Kehitystyössä suunnan antaa valtuuston syyskuussa hyväksymä päivitetty kaupunkistrategia, jonka keskiöön on aiempaa selkeämmin nostettu lapset, nuoret ja yritykset, Toikka tiivisti.

Päivän aikana keskusteluissa nousi esiin useampia kaupungin tulevaisuuden kannalta keskeisiä teemoja.

– Täällä tuli esiin vahva tahtotila viedä eteenpäin viime valtuustokaudella linjattua perusopetuksen kehittämistä, mikä konkretisoituu uusien koulujen rakentamisena suunnitellussa aikataulussa.

Toiseksi strategiseksi painopistealueeksi hahmottui suunnitellun, yritystontteihin keskittyvän kärkihankkeen edistäminen.

Sivun alkuun