Ajankohtaista

Kotitalouksien kulutuksen päästöt laskusuunnassa Kouvolassa

Kouvolan kotitalouksien kulutuksesta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet huomattavasti, 12 prosenttia vuosien 2015 ja 2019 välillä. Myös kaupungin kokonaispäästöt ovat laskeneet 15,6 prosenttia, mikä on merkittävästi enemmän kuin Suomen kuntien keskimääräinen päästövähennys.

Urheilupuiston nimi on kouvolalaisille rakas – nimi jää voimaan

Kouvolan kaupungin internetsivuilla olleessa kyselyssä kartoitettiin asukkaiden mielipidettä Urheilupuiston viheralueen nimeämisestä. Nimikyselyyn tuli yli 1200 vastausta. Ylivoimainen enemmistö, 949 vastaajaa, kannatti Urheilupuisto-nimen säilyttämistä. Kaupunki kiittää lämpimästi asukkaita aktiivisuudesta ja pitää selvänä, että perinteikäs nimi säilyy myös viheralueella.

Pioneerimetsästä poistetaan kirjanpainajan vahingoittamaa puustoa

Korian Pioneerimetsässä on aloitettu kirjanpainajan vahingoittamien kuusten hakkuut. Toimenpiteillä pyritään parantamaan alueen turvallisuutta ja kehittämään metsää sekapuustoisemmaksi. Asukkaita kehotetaan noudattamaan erityistä varovaisuutta alueella liikuttaessa.

Sivun alkuun