Koronatiedote Kouvolan liikunta- ja urheilutoimijoille 27.5.2021
Koronatilanne on kääntynyt taas Kymenlaaksossa hiukan laskuun. Olemme edelleen kiihtymisvaiheessa, mutta viimeisen viikon ajan tartuntojen määrä on ollut hiukan laskeva.…
Koronarokotukset 30-39-vuotiaille käynnistyvät
Koronarokotukset laajenevat Kymenlaaksossa 30-39-vuotiaiden ikäryhmälle. Ajanvaraus avautuu maanantaina 31.5.2021.
Juhlitaan koulujen päättymistä rauhallisesti – Kokoontumisia lähietäisyyksillä pitää edelleen välttää
Nuoriso-ohjaajat jalkautuvat lauantaina 5.6. koulujen päättymispäivän iltana eri puolille Kouvolaa.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksen pöytäkirjan § 43 nähtävillä 27.5.2021 lähtien
Poikkeuksellisesti julkaisemme erikseen kasvatus- ja opetuslautakunnan 26.5.2021 pykälän 43 (pdf 71KB). Kasvatus- ja opetuslautakunta tarkasti pöytäkirjan asian osalta kokouksessa 26.5.2021…
Koronatilanne Kymenlaaksossa hieman parantunut, mutta pysytään kiihtymisvaiheessa
Kymenlaakson koronatilanne on kehittynyt toukokuussa huonompaan suuntaan. Viimeisen viikon aikana tilanne on hieman parantunut, mutta Kymenlaakso jatkaa silti selkeästi kiihtymisvaiheessa. Alueellinen koronakoordinaatioryhmä ei antanut keskiviikkona uusia suosituksia tai rajoituksia. Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti Kymenlaakson alueella jatketaan 15.6.2021 asti nykyistä rajoitusta, jonka mukaan enintään 20 hengen kokoontumisia voi järjestää sisä- ja ulkotiloissa.
Liikennevalojärjestelmän testaus aiheuttaa muutoksia liikennevalojen toiminnassa 31.5.-2.6.
Liikennevaloetuusjärjestelmä HALI:n laajennuksia testataan Kouvolassa liikennevaloristeyksissä maanantaista 31.5. keskiviikkoon 2.6. asti. Testattavat liikennevaloristeykset ovat pääsääntöisesti vanhan Kouvolan alueella. Testaamisesta aiheutuu muutoksia liikennevalojen normaaliin toimintaan.
Suomenkatu välillä Myllypuronkatu-Kotkankallionkatu suljetaan 31.5.2021 alkaen kadun saneerauksen takia
Kouvolan Sarkolassa suoritetaan Suomenkadun vesihuollon ja hulevesiverkon rakentamista välillä Myllypuronkatu-Kotkankallionkatu. Saneerauksesta johtuen kulkua välillä Myllypuronkatu – Kotkankallionkatu tullaan rajoittamaan vaiheittain…
Kouvolan seudun ammattiopistosta on valmistunut keväällä 2021 tutkintoon 378 opiskelijaa
Kouvolan seudun ammattiopistosta on valmistunut keväällä 2021 tutkintoon 378 opiskelijaa. KSAOn valmistumisjuhlat järjestetään tänäkin keväänä virtuaalisesti. Juhla on katsottavissa perjantaina…
Kaupunginvaltuuston 24.5.2021 kokouksen pöytäkirjan pykälä 66 on nähtävillä 25.5.2021 lähtien
Poikkeuksellisesti julkaisemme erikseen kaupunginvaltuuston kokouksen 24.5.2021 pöytäkirjan pykälän § 66 lupajaoston valitseminen (pdf, 132kt). Kaupunginvaltuusto tarkasti pöytäkirjan tämän asian osalta…
Alkuvuoden nettomuutto Kouvolalle positiivinen
Kouvolaan on muuttanut alkuvuoden aikana enemmän ihmisiä kuin täältä muualle. Sekä kuntien välinen nettomuutto että nettomaahanmuutto ovat positiivisia. Kouvolaan on muuttanut muualta Suomesta 47 henkilöä enemmän kuin kaupungista pois. Myös muuttovoitto ulkomailta on 34 henkilöä. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tuoreesta väestön ennakkotilastosta.
Kuntavaalien ennakkoäänestys käynnissä
Kuntavaalien ennakkoäänestys on käynnissä ja jatkuu 8.6.2021 asti. Kaikkiaan Kouvolassa on 15 kiinteää ennakkoäänestyspaikkaa sekä äänestysbussi, joka kiertää kaupungin reuna-alueilla 27.5.-6.6. kymmenen päivän ajan. Koronaturvallisuuden lisäämiseksi kuntalaiset voivat äänestää myös ulkona: sekä autosta käsin että kävellen. Ennakkoäänestys jakautuu kahdelle viikolle – äänestämällä ennakkoon vältät vaalipäivän ruuhkat.
Kouvolan varhaiskasvatus palkittiin jälleen laadukkaasta ympäristökasvatuksesta
Jaakonpuiston päiväkodille on myönnetty valtakunnallinen vuoden Vihreä lippu -toimija tunnustus. Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi ja Vihreä lippu -toimikunta nosti lisäksi Vuokkolan ja Norlandia Palokankaan päiväkodit kestävälle Vihreä lippu -tasolle erityistunnustuksena vakiintuneesta ja pitkäjänteisestä toiminnasta. Kyseessä on Suomen suurin kestävän kehityksen ohjelma ja sertifikaatti kasvatusalalle.