Ajankohtaista

Kouvolan luistelualueet suljettu

Kouvolan luistelualueet suljetaan käytöltä heikentyneen jäätilanteen vuoksi. Lauhan sään seurauksena jää luistelupaikoilta on pehmennyt niin pahoin, ettei luistelu ole enää…

Kymsoten ja Kouvolan kaupungin rokoteinfo pidetään 11.3.2021

Kuntalaisilla on mahdollisuus lähettää ennakkoon kysymyksiä kaupungin ja Kymsoten yhteiseen, kaikille kouvolalaisille tarkoitettuun koronarokoteinfoon. Streamattua infoa voi seurata suorana Kouvolan kaupungin Youtube-kanavalla, ja sen tallenne on katsottavissa vähintään 14 vuorokautta infon jälkeen.

Korona-altistus Svenska Skolanissa

Kuusankoski Svenska Skolanissa on tänään todettu Kymsoten toimesta korona-altistus, jossa koronavirukseen sairastunut henkilö on altistanut muita tartunnalle. Kymsote on määrännyt…

Kymenlaaksossa koronatilanne pysynyt kiihtymisvaiheessa, mutta Uudenmaan tilanteen vaikutukset huolestuttavat

Kymenlaaksossa siirryttiin viime viikolla koronatilanteessa leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen, ja tilanne on viimeisen viikon jatkunut varsin saman kaltaisena. Koronakoordinaatioryhmä kuitenkin oli huolissaan Uudenmaan tilanteen ja siellä merkittävästi lisääntyneiden muuntovirusten vaikutuksista Kymenlaaksoon, ja kymenlaaksolaisten toivotaan huomioivan tämän pian alkavien koulujen talvilomien aikana.

Koululaisten kesätyöt haettavina 24.2.– 14.3.2021

Kouvolan kaupunki tarjoaa kesätyöpaikan 190 nuorelle kesällä 2021. Paikkoja voivat hakea kouvolalaiset koululaiset ja opiskelijat, jotka ovat syntyneet vuosina 2001–2005. Paikoista 25 jaetaan sosiaalisin perustein ja loput arvotaan. Työsuhde on kuukauden mittainen ja kuukausipalkka on 975 €. Hakuaika on 24.2.-14.3.2021.

Kouvolan Urheiluakatemialle valtionapua 50 000 euroa

Valtionavusta 35 000 euroa kohdentuu akatemian koordinaatioon ja johtamiseen ja 15 000 euroa asiantuntijatoiminnan kehittämiseen. Kouvolan Urheiluakatemian saama valtionavun yhteissumma nousi 10 000 euroa vuoteen 2020 verrattuna.

Sivun alkuun