Ajankohtaista

Tekniikka ja ympäristö -toimialan talousarvio vuodelle 2024 lautakuntakäsittelyyn

Kouvolan kaupungin talousarviota vuodelle 2024 valmistellaan. Talousarviokehys sisältää sopeutustoimia ensi vuodelle yhteensä 14 miljoonalla eurolla. Tekniikka ja ympäristö -toimialan osalta tämä tarkoittaa muutoksia liikennealueiden talvikunnossapitoon, virkistysalueiden hoitoon, toimialan ylläpitämään palveluverkkoon sekä avustusten määrärahoihin. Tekninen lautakunta käsittelee vuoden 2024 talousarvioesitystä 20.9. kokouksessaan.

Liikunnan ja kulttuurin palveluissa panostetaan jatkossakin lasten ja nuorten hyvinvointiin

Kouvolan kaupungin talousarviota vuodelle 2024 valmistellaan. Talousarviokehys sisältää sopeutustoimia ensi vuodelle 14 miljoonalla eurolla, mikä liikunta- ja kulttuuripalveluiden osalta tarkoittaa 1,1 miljoonan euron säästötavoitteita. Liikunta- ja kulttuurilauta käsittelee vuoden 2024 talousarvioesitystä kokouksessaan 20.9.2023. Liikunnan ja kulttuurin palvelut edistävät tiukassakin taloustilanteessa lasten ja nuorten hyvinvointia muun muassa harrastustoimintaa kehittämällä.

Tehtaanmäen koululla suuri luokkakokous

Aalto Inkeroinen ry järjestää syyskuun lopussa suuren luokkakokouksen ja kutsuu entisiä ja nykyisiä oppilaita ja opettajia Alvar Aallon suunnittelemalle Tehtaanmäen koululle Kouvolan Inkeroisiin. Yli 80 vuotta toiminut koulu on rakkaiden muistojen paikka tuhansille ihmisille. Rakennukselle etsitään uutta käyttötarkoitusta, sillä koulukäyttö on päättymässä 2025. Nyt on syytä järjestää suuri yhteinen entisten ja nykyisten oppilaiden juhla!

Kaupunki tuottaa jatkossakin lähipalveluita eri puolilla Kouvolaa – osa palveluista keskitetään

Kouvolan kaupungin talousarviota vuodelle 2024 valmistellaan kaupunginhallituksen kesäkuussa antaman kehyksen pohjalta. Kehys sisältää talouden sopeutustoimia 14 miljoonaa euroa ensi vuodelle ja 23 miljoonaa euroa vuodelle 2027. Kaupunki sopeuttaa toimintaansa, jotta sillä olisi varaa jatkossakin järjestää lakisääteiset peruspalvelunsa. Kaupunki myös investoi. Tavoitteena on, että tulevaisuuden palveluverkkoon kuuluvat palvelut ovat laadukkaita ja niiden tilat sekä rakennukset vastaavat nykyajan vaatimuksia.

Päätekadun saneeraus alkaa

Päätekadulla saneerataan katurakenteet sekä vesihuolto-, sähkö- ja kaukolämpöverkostoa. Työt alkavat tämän viikon aikana.

Onnibus ja Koutsi lippuyhteistyöhön

Kouvolan kaupungin joukkoliikenne Koutsi sekä Onnibus ovat kuluvan syyskuun alussa aloittaneet lippuyhteistyön. Jatkossa voit ostaa Onnibussin kaukoliikenteen lipun yhteydessä Kouvolan…

Valtionosuuksien leikkaukset viemässä Kouvolan talousvaikeuksiin

Päivitettyjen valtionosuuslaskelmien jälkeen Kouvolan kaupungin valtionosuudet ovat lähes viisi miljoonaa euroa negatiiviset. Tämä tarkoittaa, että Kouvola joutuu maksamaan valtiolle valtionosuuksia sen sijaan, että saisi niitä. – Tilanne on kohtuuton. Valtionrahoituksen muutokset kohtelevat kuntia eriarvoisesti, kaupunginjohtaja Marita Toikka toteaa.

Sivun alkuun