Ajankohtaista

Kaupunki ja urheiluseurat tiivistävät yhteistyötään

Kaupungintalolla järjestettiin torstaina 11.5. yhteistyöpalaveri, jossa edustettuina olivat kouvolalaiset liikunta- ja urheiluseurat sekä Kouvolan kaupunki. Tapaamisessa käytiin läpi yhteistyön kehittämisen lähtökohtia. Seuraava tapaaminen samoissa merkeissä pyritään järjestämään jo kesäkuussa.

Terminaalitoiminta käynnistyy Kouvola RRT:llä

Ensimmäinen juna uuteen rautatie- ja maantieterminaaliin saapuu maanantaina 15.5.2023. Perinteiseen kymenlaaksolaiseen teollisuusympäristöön sopivasti alueen ensimmäinen asiakas on metsäyhtiö UPM.

Monitoimiareenan toteutus kiinnostaa – useita kumppanivaihtoehtoja

Kouvolaan suunnitellusta monitoimiareenasta on järjestetty alkuvuoden aikana useita markkinavuoropuheluja. Koska mielenkiintoa esiintyi markkinavuoropuhelussa runsaasti, ja löytyi useita halukkaita kumppaneita, edetään kumppanikilpailutukseen. Asia viedään kaupunginhallitukselle tiedoksi 15.5.

Taidepömpelit tulevat taas!

Töhryjen peittämisestä taiteella on tullut jo perinne Kouvolassa. Tänä vuonna on saatu mukaan myös toinen alueemme energiayhtiö, jolloin Taidepömpeleitä saadaan toteutettua aiempaa laajemmalle alueelle.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kouvolan hyvinvointikertomuksen vuosiraportin 2023 ja hyvinvointisuunnitelman 2024

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ja merkitsi tiedoksi kokouksessaan 8.5. Kouvolan hyvinvointikertomuksen vuosiraportin 2023 ja hyvinvointisuunnitelman 2024. Raportissa nousivat esiin positiivisena seikkana nuorisotyöttömyyden vähentyminen, ja huolen aiheena nuorten pahoinvointi erityisesti alle 15-vuotiaiden osalta. Muita esiin nousevia asioita olivat Kouvolassa edelleen lisääntyvät mielen hyvinvoinnin haasteet sekä arjen turvallisuuden heikentyminen, mutta myös osallisuudessa tapahtuneet myönteiset kehityskulut. Hyvinvointisuunnitelmassa esitetään, millaisilla toimenpiteillä haasteisiin on mahdollista vaikuttaa ensi vuoden aikana.

Kustaa III tie P pysäkin paikka siirtyy

Valkealassa Kustaa III tie P pysäkki siirtyy 10.5.2023 pysyvästi takaisin alkuperäiselle paikalleen Valkealan monitoimitalon kohdalle paikalle jossa on pysäkkikatos. Pysäkkimerkit…

Sivun alkuun