Ajankohtaista

Nuorten ääni kuuluviin osallistuvalla budjetoinnilla

Kouvolan nuorisopalvelut toteutti yhdessä nuorisovaltuuston kanssa ensimmäisen koko kaupungin laajuisen nuorten osallistuvan budjetoinnin kokeilun vuonna 2022. Toteutukseen pääsi neljä nuorten ideaa, jotka liittyivät kouvolalaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen sekä nuorisopalveluiden toiminnan kehittämiseen. Kokeilu sai jatkoa tammikuussa, kun uusi ideointikierros alkoi.

Kouvolan kuvataiteilijaksi vuosille 2023–2025 on valittu Hanna Peräkylä

Tekstiilitaiteen maisteri Hanna Peräkylä on työskennellyt tekstiili- ja kuvataiteen parissa aktiivisesti vuodesta 2009 alkaen. Peräkylälle ominaista on käyttää töissään erilaisia kierrätysmateriaaleja kuten tekstiilejä, paperia, puuta, muovia ja kumia. Materiaalia hän käsittelee maalaten, värjäten, piirtäen, kirjoen ja kovettaen.

Aikataulumuutos joukkoliikenteen linjalla 31

Jotta linjan 31 aamulähtö saataisiin pysymään paremmin aikataulussaan linjan loppupäässä, on pysähdysaikaa Anjalassa aikaistettu viidellä minuutilla. Uusi pysähdysaika Anjalan Liisanpolun…

Kouvolan lääkärihelikopteritukikohdan tontista sopimus

Lääkärihelikopteriyhtiö FinnHEMSin kahdeksannen tukikohdan sijoittuminen Kouvolan Uttiin etenee. FinnHEMS solmi tonttivuokrasopimuksen Utin lentoasemaa hallinnoivan Finavian kanssa. Rakennustöiden arvioidaan alkavan tulevana syksynä.

Korialla tilapäisiä muutoksia liikennejärjestelyissä

Sarkalantie suljetaan läpiajoliikenteeltä Koriantien ja Tavinkujan väliseltä osuudelta 24.1.2023 klo 12 alkaen. Lisäksi Puistolantie suljetaan läpiajoliikenteeltä Tanssilavantien ja tanssilavan parkkipaikan väliseltä osuudelta 25.1.2023 klo 7 alkaen.

Sivun alkuun