Ajankohtaista

Kaupunkialueen pohjoisia rantoja kaavoitetaan rakentamisen ohjaamiseksi

Kymijoen pohjoisosaan valmistuneessa kaavaluonnoksessa on osoitettu alueita virkistykseen, lomailuun ja asumiseen Lappalanjärven, Harjunjoen ja Pilkanmaan alueilla. Luonnos sisältää myös kaavamuutoksia Jaalan ja Valkealan alueilla. Tekninen lautakunta käsittelee kaavaluonnosta 26.1.2023.

Lasten kulttuuriviikkojen kantavana teemana luonto ja ympäristö

41. kertaa järjestettävät Lasten kulttuuriviikot ilahduttavat varhaiskasvatuksen ja alakoulujen arkea 5.-26.2.2023. Monipuolisia taide-elämyksiä tarjoavat tapahtumat järjestetään Kouvolan lisäksi Haminassa, Kotkassa, Loviisassa, Pyhtäällä, Virolahdella ja Miehikkälässä.

Eero Suikin valokuvaesitys kaupunginmuseo Poikilossa

Eero Suikin nonstop-valokuvaesitys on nähtävillä kaupunginmuseo Poikilossa suurella näytöllä. Valokuvaesitys on kestoltaan noin 22 minuuttia. Esitys on katsottavissa sunnuntaihin 5.2. saakka museon aukioloaikoina.

Energiansäästötoimilla saatu miljoonan säästöt

Kouvolan kaupungin energiansäästötoimilla on saatu hieman yli miljoonan euron säästöt viime vuoden loppuun mennessä. Joulukuussa kaupungin sähkönkulutus laski -14,2% ja kaukolämmön kulutus -16,9% viime vuoden joulukuuhun verrattuna. Useissa kaupungin kohteissa on siirrytty maakaasusta muihin lämmitysmuotoihin. Tämä näkyy peräti -19,1% vähenemänä maakaasun kulutuksessa viime vuoteen verrattuna

Naukion uusi päiväkoti avaa ovensa huhtikuussa

Kuusankoskella rakenteilla olevan Naukion päiväkodin rakennustyöt valmistuvat helmikuussa, jonka jälkeen päiväkodilla tehdään irtokalustusta sekä muuttoa. Noin 130 paikkaisen päiväkodin käyttöönoton alkamisen ajankohdaksi on varmistunut huhtikuun alku.

Sivun alkuun