Ajankohtaista

Kouvolan kaupunki valitsi vuoden 2022 esihenkilön, työntekijän ja työyhteisön

Kouvolan kaupungilla valittiin nyt 13. kerran vuoden esihenkilö, työntekijä ja työyhteisö. Kaupungin yhteistyöryhmä päätti valinnoista 19.12.2022. Vuoden 2022 esihenkilöksi valittiin puhtauspalveluesimies Jaana Tikkanen, työntekijäksi perusopetuksen luokanopettaja Marko Ursin ja työyhteisöksi Keskustan päiväkoti.

Kaupunki jatkaa energiansäästötoimien järjestelmällistä toteuttamista

Kouvolan kaupunki on jatkanut lukuisten energiansäästötoimien toteuttamista vastatakseen energian räjähdysmäiseen hinnannousuun. Tilatehokkuudesta, lämpötilojen alentamisesta ja valaistuksesta saatava energiansäästö on alkanut realisoitua ja säästöä on kertynyt jo lähes 770 000 euroa.

Joulun ajan joukkoliikenteen aikataulut

Juhlapyhät sekä peruskoulujen loma-aika aiheuttavat poikkeuksia Koutsi-liikenteessä. Peruskoulujen sekä lukioiden oppilaat lomailevat 22.12.2022-8.1.2023. Tänä aikana ei liikennöidä koulupäivävuoroja eli linjoja…

Kaupungin joulukorttivarat Kouvolan vastaanottokeskukselle

Kouvolan kaupungin vuoden 2022 joulukorttivarat on lahjoitettu Suomen Punaisen Ristin (SPR) Kouvolan vastaanottokeskukselle. Lahjoituksella haluttiin tänä vuonna tukea erityisesti ukrainalaisia, joista moni on joutunut jättämään kotimaansa siellä käytävän sodan vuoksi.

Kouvolan yhteisötiloissa aktiivista toimintaa

Kouvolan kaupunki tarjoaa yhteisötiloja yhdistysten ja muiden toimijoiden käyttöön. Elimäelle, Jaalaan, Keskusta-alueelle ja Myllykoskelle on avattu yhteisötila vuosina 2020–2022. Kuusankoskella etsitään yhteisötilalle sopivaa paikkaa ja Valkealassa yhteisötila on tulossa uuteen monitoimitaloon.

Sivun alkuun