Eskolanmäen Sale
Eskolanmäen Salen lähialueen asemakaavan muutoksen tavoitteena ajanmukaistaa ja muokata Tasankotien ja Karhunpuiston välissä olevien kortteli- ja katualueiden rajauksia ja maankäyttömerkintöjä siten, että ne vastaavat alueiden nykykäyttöä ja tulevaisuuden muutostarpeita.
Sijainti
Suunnittelualue sijaitsee keskustaajaman eteläpuolella Eskolanmäessä rajautuen pohjoisessa Tasankotiehen, idässä Anjalanraittiin, etelässä Omenanpolkuun ja Oravanraittiin, lännessä Ojaäyrään-tiehen. Kaava-alueen laajuus on noin 4,2 ha.
Kymen Seudun Osuuskauppa suunnittelee Eskolanmäessä sijaitsevan myymälärakennuksen uudistamista ja laajentamista. Sippolankadun varrella oleva yleinen pysäköintialue on tällä hetkellä kokonaisuudessaan Eskolanmäen Kiinteistöpalvelut Oy:n käytössä ja alueelle on tarve toteuttaa vähäistä lisärakentamista. Alueen katujen tilavaraukset eivät vastaa toteutunutta tilannetta. Kyseisten seikkojen vuoksi alueen asemakaava tulee tarkentaa. Asemakaavassa huomioidaan asianmukaisilla merkinnöillä myös alueella sijaitsevat yhdyskuntatekniset johdot, putket, laitteet ja kevyen liikenteen yhteydet.
Suunnittelun vaihe

Valmisteluvaihe
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olo ja valmisteluvaiheen kuuleminen
Kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja valmisteluvaiheen aineisto ovat nähtävillä 5.3.-7.4.2025 välisenä aikana tutustumista ja mielipiteiden esittämistä varten Kouvolan kaupungintalon infopisteessä, Torikatu 10 sekä kaavahankkeen verkkosivuilla.
Mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja kaavaluonnoksesta voi esittää nähtävillä olon aikana suoraan kaavoittajalle tai osoitteeseen Kouvolan kaupunki / Kirjaamo, PL 85 / Torikatu 10, 45100 Kouvola tai sähköpostitse kirjaamo@kouvola.fi. Kirjallisen mielipiteen viitteeksi tulee kirjata ”Eskolanmäen Sale, vireilletulo ja kaavaluonnos”.
Aloitusvaihe
Kaavahankkeen vireilletulo
Kouvolan Eskolanmäen Salen lähialueen asemakaavan muutos kuulutettiin vireille Kouvolan Sanomissa ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla 5.3.2025.
Päivitetty 4.3.2025