Käyrälammen kehittämishanke on Kouvolan kaupungin kärkihanke ja sen kautta pyritään parantamaan Käyrälammen alueen virkistyskäytön ja matkailun edellytyksiä. Hanke pohjautuu vuonna 2020 valmistuneeseen kehittämissuunnitelmaan, jossa Käyrälammen kehittämisen painopisteiksi nostettiin mm. erilaisten toimintojen yhteensovittaminen sekä alueen linkittyminen ympäristöön.

Käyrälammen kehittämishanke

Matkailuelinkeinoa tukemalla luodaan yrityksille uusia toiminta- ja työllistämismahdollisuuksia ja parannetaan alueen palvelutarjontaa. Investointeja edistämällä Käyrälammen alueesta on tarkoitus kehittää yksi Kouvolan vetovoimaisimmista matkailukohteista. Käyrälammen alueella on vielä paljon käyttämätöntä matkailu- ja virkistyskäyttöpotentiaalia. Kehittämishankkeen tehtävänä on edesauttaa matkailuun ja virkistykseen liittyvän yritystoiminnan sijoittumista Käyrälammen alueelle. Kaupungin tekemät kehittämistoimet tukevat yksityisiä investointeja ja luovat edellytyksiä myös luonnon virkistyskäyttöön tukeutuvien pienyrittäjien toiminnalle ja siten mahdollisuuksia työllistymiselle ja matkailutulon kasvattamiselle. Käyrälammen alue kehittyy entistä vetovoimaisemmaksi kohteeksi, jossa on tarjolla niin majoitusta kuin monipuolisia liikunta- ja vapaa-ajan mahdollisuuksiakin, lähellä kaupungin keskustaa ja sen palveluita. 

Virkistyskäytön rakenteiden toteuttaminen mahdollistaa aiempaa paremmat ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet Käyrälammella. Kaupungin tarjoamat mahdollisuudet osallistua harrastuksiin sekä viettää vapaa-aikaa turvallisesti ja terveellisesti lisäävät hyvinvointia ja kasvattavat veto- ja pitovoimaisuutta. Alueen kehittäminen parantaa kaupunkilaisten mahdollisuuksia aktiiviseen elämään, nostaa alueen tunnettuutta Kymenlaakson ulkopuolella ja kansainvälisesti sekä tuo lisäarvoa Kouvolan imagolle. Hankkeen yhtenä tärkeänä tavoitteena on lisätä alueen ympärivuotista käyttöä toteutettavien toimenpiteiden kautta.

Käytännön toimenpiteinä ovat mm. asemakaavamuutos, ulkoilureitin ja kevyen liikenteen sillan toteuttaminen, yleissuunnitelman tekeminen uimarannan alueelle sekä palvelukonseptin laatiminen yhtenäisen ja käyttäjiä palvelevan kokonaisuuden luomiseksi. Käyrälammen etelärannalle toteutetaan lukuisia uusia aktiviteettimahdollisuuksia ja uusi puisto. Investointeja edistetään mm. kaavamuutoksella, yhteistyön kautta, kartoittamalla yritystoiminnan kannattavuutta sekä tuottamalla markkinointimateriaalia.

Ilmakuva Käyrälammesta ja lähitienoosta talvella. Puita, joki ja luminen järvi.

Päivitetty 16.12.2024

Sivun alkuun