Keskusta on kaupungin sydän. Kehitämmekin Kouvolan ydintä asukkaita, asiakkaita ja yrittäjiä paremmin palvelevaksi.

Asemanseutu

Kouvolan matkakeskuksen, ja sen lähiympäristön kehittämistä on edistetty määrätietoisesti viimeisen kymmenen vuoden ajan. Alueen asemakaavamuutos hyväksyttiin vuonna 2017. Alueen toteuttamisesta vaiheittain on laadittu erillinen suunnitelma. Asemanseudun kehittämiseen liittyvä materiaali löytyy asemanseutu.fi -verkkosivulta. Matkakeskuksen länsipuolella sijaitseva Pilkepuisto on tarkoitus uudistaa vuoden 2022 aikana. Puistoon siirretään museoveturi Ruuhveltti, sekä Savonradan 100-vuotismuistomerkki.

Ydinkeskustan kausivalaistusta uusitaan

Yksi kehittämiskohteista on kävelykatu Manskin ja muiden keskustan vilkkaimpien katujen kausivalaistus. Valaistuksesta on tehty ideasuunnitelma, jossa keskeisenä ajatuksena on luoda valaistuksella kullekin kadulle yksilöllinen tunnelma niin, että kokonaisuus on kuitenkin hallittu.

Keskustan kausivalaistusta on uusittu vuodesta 2018 alkaen osissa, muun muassa Manskilla, Kouvolankadulla, Oikokatu-Keskikadulla ja Hallituskadulla. Tulevina vuosina työtä jatketaan mm. kaupungin omistamien rakennusten julkisivujen valaisulla.

Kausivalaistuksen ideasuunnitelma (pdf, 50 Mt)

Kouvola kehittää keskustan virkistysalueita

Urheilupuisto on Kouvolan urheilukaupunkimaineen kulmakivi ja yksi Kouvolan keskustan helmistä. Myös Mielakan laskettelukeskus on keskeisen sijaintinsa vuoksi ainutlaatuinen Suomessa.

Vuoden 2018 lopussa valmistunut virkistysalueiden kehittämissuunnitelma tähtää keskustan ja sen tuntumassa olevien virkistysalueiden potentiaalin täysimittaiseen hyödyntämiseen.

Uudistunut Manski

Kävelykatu Manski on saanut kasvojenkohotuksen vuosien 2016-2018 aikana. Manskilla on uusittu muun muassa kiveykset, laatoitus, valaistus, kalusteet, istutukset ja äänestoistojärjestelmä. Kadulle on myös asennettu sulanapitojärjestelmä ja kameravalvonta. Sademetsä -vesiaihe on siirretty Amarillon kohdalle ja uusi vesiaihe rakennettu Keskikadun kohdalle. Myös Välikadun kohdalla ollut leikkipaikka on uusittu. Samassa yhteydessä uusittiin Keskuspuiston leikkipaikka, joka nimettiin ”Hampstapuistoksi”. Manski sai vuonna 2020 Elävät kaupunkikeskustat ry:n myöntämän palkinnon.

Pysäköinnin ja liikenneverkon kehittämissuunnitelma

Kouvolan ydinkeskustan liikenneverkon ja pysäköinnin suurimmat nykyhaasteet liittyvät muun muassa keskustan läpiajoliikenteeseen, korkeisiin ajonopeuksiin, puutteelliseen pysäköinnin opastukseen ja yhteyspuutteisiin pyöräreiteillä. Näihin paneudutaan syksyllä 2016 valmistuneessa ydinkeskustan liikenteen ja pysäköinnin kehittämissuunnitelmassa (pdf, 13 Mt), jonka tavoitteena on toimiva, turvallinen ja viihtyisä keskusta vuonna 2030.

Katso myös pysäköinnin ja liikenneverkon nykytilanneselvitys (pdf, 6 Mt) sekä yhteenveto asukkaille suunnatusta karttakyselystä (pdf, 6 Mt), jossa käsiteltiin ydinkeskustassa liikkumista, liikennettä, pysäköintiä ja palveluita.

Maankäytönsuunnittelu käynnissä

Kouvolan ydinkeskustassa on käynnissä (vireillä), tai viime vuosina valmistunut seuraavat merkittävät kaavahankkeet:

  • Kouvolan ydinkeskustan osayleiskaava
  • Keskustakorttelit-asemakaava
  • Kouvola-talo-asemakaava
  • Sakaristonmäki-asemakaava

Kouvolan ydinkeskustaa kehitetään yhteistyössä

Ydinkeskustan kestävä tulevaisuus -hankkeessa (YKT) kuusi suomalaista kaupunkia valmistelee ydinkeskustan kehittämiskokeiluja yhdessä. Mukana ovat Jyväskylä, Oulu, Kuopio, Lahti, Kouvola ja Lappeenranta. Hanketta hallinnoi Jyväskylän kaupunki. Yksittäiset kokeilutulokset jaetaan kaikkien Suomen kaupunkien käyttöön.

Kouvolan osatoteutuksessa kehitetään toritoimintaa Kauppatorilla ja kävelykatu Manskin alueella. Keskustan torin halutaan palvelevan paremmin torimyyjien, yritysten ja asiakkaiden tarpeita. Elävä kaupunkikeskusta edellyttää toritoimijoita ja uusia ideoita, joita kaupungin on mahdollista kehittää hankerahoin. Hankkeessa on kartoitettu käyttäjien tarpeita ja haettu ideoita vertaistyöpajoissa Kuopion ja Lappeenrannan kanssa. Toritoimintaa vilkastutetaan selvitysten ja pohjalta.

Selvitykset ja kokeilujen opit sisällytetään hankkeen jälkeen kaupungin Keskustavisio 2030 -suunnitelman päivitykseen. Kaupunki ja toritoiminnasta vastaava Ydinkeskusta ry sekä alueen oppilaitokset tekevät tiivistä yhteistyötä kokeilun toteuttamiseksi.

Lue lisää YKT-hankkeesta

Päivitetty 17.4.2023

Sivun alkuun