Elämää vedenrajassa

Käyrälammen länsireunan ranta-alueella kasvaa pääasiassa sara- ja ruoholuhtaa. Alue on kuin luonnon oma turvasatama, joka tarjoaa suojaa, rauhaa ja lisääntymispaikan monille uhanalaisillekin lajeille.

Tällä kauniilla rantaluhdalla on tärkeä merkitys viitasammakoille (Rana arvalis), sillä se toimii todennäköisenä kutupaikkana näille pienille ja rauhoitetuille kurnuttajille. Ulkonäöltään viitasammakko on hyvin paljon tavallisen sammakon eli ruskosammakon (Rana temporaria) näköinen, johon se usein sekoitetaankin. Parhaiten viitasammakon erottaa persoonallisesta äänestä, joka on melko hiljainen. Ääni tuo mieleen pinnan alle painetusta pullosta tulevien ilmakuplien pulputuksen. Viitasammakko elelee samaan tapaan kuin ruskosammakkokin – maan rajassa ja keväällä vedessä asustaen.

Sudenkorennot ovat petoja, joiden ravinto koostuu hyönteisistä, kuten hyttysistä, kärpäsistä ja paarmoista. Suomessa on tavattu 63 eri korentolajia, joista runsaslukuisin ja yleisin on keihästytönkorento (Coenagrion hastulatum). Se on saanut nimensä koiraan takaruumiissa olevan keihäänkärjen muotoisen kuvion mukaan.

Harvinaisemmasta täplälampikorennosta (Leucorrhinia pectoralis) on tehty havaintoja Käyrälammen länsirannan rantaluhdalta, jossa se todennäköisesti myös lisääntyy. Täplälampikorento on Etelä-Suomen rehevien ja runsaskasvuisten vesistöjen rauhoitettu laji. Tämän korennon tunnistaa helposti sen takaruumiin keltaisesta täplästä, joka erottaa sen selvästi muista korennoista. Täplälampikorento viihtyy ruovikon sisään jäävissä, suojaisissa allikoissa, joissa on runsaasti vesikasvillisuutta. Nämä suojaisat vesistöt tarjoavatkin täydellisen elinympäristön tälle lajille.

Sudenkorentojen elinalueilla luonnonsuojelu on tärkeää, sillä monet korentolajit ovat herkkiä ympäristön muutoksille. Vesistöjen likaantuminen, metsien hakkuut ja ilmastonmuutos vaikuttavat korentojen häviämiseen niiden vakinaiselta esiintymispaikaltaan.

Luhta ja sen kasvit

Suomessa suot jaotellaan pääasiassa puustoisiin soihin ja puuttomiin avosoihin. Nämä suotyypit jaotellaan vielä rämeisiin, korpiin, nevoihin, lettoihin, luhtiin ja lähteikköihin.

Käyrälammen lounaisrannan kosteikkoalue on luhtaa, joka on pääasiassa sara- ja ruoholuhtaa, mutta pienialaisesti esiintyy myös pajuluhtaa ja suomyrttiluhtaa. Suotyypeistä luhta eli vataja sijaitsee vesistön vaikutuspiirissä, kuten järvien, jokien ja purojen rannoilla.

Käyrälammen luhta-alueen kasveja

Leveäosmankäämi (Typha latifolia) on varmasti huomiota herättävin rantakosteikkojen ja ojien kasveista. Sen ruskeat, pamppumaiset kukinnot nousevat heinä-elokuussa 1–2 metrin korkeuteen. Osmankäämin kukkineiden kukkien siemenhöytyviä on käytetty mm. tyynyjen täytteenä, koska ne lämmittävät kuin untuva. Lisäksi kasvin nuoret versot ovat syötäviä. Versot kuoritaan ja niiden valkoinen, pehmeä sisäosa voidaan paistaa pannulla parsan tapaan.

Järviruoko (Phragmites australis) eli ryti on ainut ruokolaji, joka kasvaa monivuotisena Suomessa. Järviruokoalueet eli ruovikot ovat tärkeitä elinympäristöjä mm. hyönteisille, linnuille pesintäpaikkana ja viihtyvätpä ruovikoissa nisäkkäistä mm. supikoirat, hirvet, minkit ja piisamitkin.

Nopeakasvuinen järviruoko on hyötynyt vesistöjen rehevöitymisestä valloittaen alaa muilta kasveilta. Se aiheuttaa rantojen umpeutumista ja kasvihuonekaasuja ylivuotisen ruokomassan mädäntyessä rannoilla. Lisääntyessään järviruoko vähentää avovesialaa ja hidastaa veden luonnollista virtausta.

Järviruokoa ja sen käyttöä muotoilussa, käsityössä ja rakentamisessa on tutkittu viime vuosina Kouvolan alueella. Järviruoko soveltuu mm. meluaitoihin, katteeksi puistoalueelle ja vieraslajitorjuntaan, hulevesien suodattamiseen sekä erilaisiin rakenteisiin.

Voit lukea lisää aiheesta: Järviruokolähettiläs tekee Kouvolaa tunnetuksi

Kiiltopaju (Salix phylicifolia) kasvaa koko Suomessa ja on maamme yleisin pajulaji. Kiiltopaju kukkii aikaisin keväällä ennen lehtien puhkeamista ja onkin juuri se pensas, josta pääsiäisen alla kerätään ”pajunkissojen” täyttämiä oksia virpomiseen.

Suomyrtti (Myrica gale) on noin metrin korkuinen pensas, jonka tunnistaa harmaanvihreistä, voimakkaasti tuoksuvista lehdistä. Suomyrttiä on käytetty paljon erilaisiin tarkoituksiin: alkoholin valmistuksessa mm. likööreihin sekä humalan tilalla oluessa, piipputupakan joukossa sekä koiden ja muiden tuholaisten torjunnassa. Lisäksi lehtiä, juuria ja kukkia käytetään luonnonvärjäyksessä antamaan keltaista väriä.

Pullosara (Carex rostrata) on koko Suomeen levinnyt, kosteiden paikkojen kasvi, joka muodostaa mätästäviä, laajoja kasvustoja. Kukinto on tähkämäinen ja muutaman sentin pituinen.

Terttualpi (Lysimachia thyrsiflora) viihtyy hyvin kosteilla kasvupaikoilla, kuten rantojen, purojen ja ojien reunoilla tai matalassa rantavedessä. Terttualpin pienet, keltaiset, käpymäiset kukinnot aukeavat kesä-heinäkuulla.

Rantamatara (Galium palustre) kuuluu mataroiden heimoon, joka on yksi maailman suurimpia. Eri mataralajeja on yli 10 000. Rantamatara kukkii pitkään aina kesäkuulta elokuulle pienin, valkoisin kukin.

Kurjenjalka (Potentilla palustris) kukkii kesä-heinäkuulla mustanpunaisin kukin, jotka houkuttelevat luokseen hyönteisiä ja perhosia. Lajin suomenkielinen nimi kuvaa kasvin ulkonäköä: lehtien asento muistuttaa kurjen jalanjälkeä. Kasvivärjäyksessä kurjenjalasta saadaan punaista väriä.

Rentukka (Caltha palustris) on se kasvi, jonka kirkkaan keltainen kukinta kertoo kevään tulleen. Kukinta alkaa usein vielä viimeisten lumien ollessa maassa tai viimeistään, kun muu luonto alkaa vasta herätä uuteen kasvukauteen. Kasvi on myrkyllinen.

Rantakukka (Lythrum salicaria) kukkii heinäkuulta purppuranpunaisin, pitkin kukinnoin. Kukat houkuttelevat luokseen hyönteisiä ja perhosia. Kauniin kukinnan vuoksi rantakukasta jalostettuja lajikkeita kasvatetaan puutarhoissa lampien ympärillä tai maaperässä, jossa on paljon kosteutta.

Järvikorte (Equisetum fluviatile) esiintyy koko Suomessa kosteilla paikoilla, kuten märillä soilla, luhtaniityillä, ojissa, järvien ja jokien rannoilla matalassa vedessä. Se on ravintoa monelle eläimelle, kuten hirville, joutsenille ja piisameille. Aikanaan järvikortetta on käytetty rehukasvina. Sen varsia on syötetty lehmille ja juurakoita sioille.