Jaakonpuisto
Jaakonpuisto on yksi toiminnallisista puistoistamme. Jaakonpuistossa voi järjestää konsertteja, leikkiä ja opetella liikennesääntöjä polkuautoa ajellen.
Kouvolan keskustassa sijaitseva Jaakonpuisto perustettiin paikalla olleen vetisen Vennasuon paikalle. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Vennasuo päätettiin kuivata, mutta varsinainen puisto rakennettiin vasta vuonna 1947. Sitä ennen alueella leikittiin ja talvisin siellä oli luistinrata. Nimensä
Jaakonpuisto sai tilanomistaja Jaakko Staufferin mukaan. 1900-luvun alkupuolella Stauffer omisti huomattavan osan Kouvolan keskustan maa-alueista.
Puiston keskellä on vesiallas, jonka yhdessä kulmassa on Aimo Tukiaisen toteuttama pronssinen veistos ”Kalojen kanssa kilpaa”. Valkealan Säästöpankin lahjoittama veistos paljastettiin vuonna 1961, vaikka se olikin lahja 50 vuotta täyttäneelle Kouvolan kauppalalle vuonna 1959. Altaan vieressä on esiintymislava ja katos, joka mahdollistaa niin musiikkiesitysten kuin puheidenkin pitämisen. Alkuperäinen lava rakennettiin Rautatieläisten soittokunnan aloitteesta vuonna 1947, mutta se tuhoutui tulipalossa 1960-luvulla. Nykyinen lava rakennettiin 1990-luvulla. Puistoa saneerattiin 1970-80 -lukujen taitteessa ja viimeksi vuonna 2005. Siinä yhteydessä uudistettiin vesiallas, istutuksia, kiveyksiä ja kalusteita.
Jaakonpuiston luoteisosassa on leikkipaikka, joka uudistettiin vuonna 2020. Alueella on muun muassa erilaisia keinuja ja kiipeilytelineitä sekä tasapainorata ja karuselli. Leikkipaikan yhteyteen sijoitettiin myös muutamia senioreille suunnattuja toimintakykyä ylläpitäviä ulkokuntoiluvälineitä.
Puiston eteläosassa on lasten liikennepuisto, joka avattiin vuonna 1974. Liikennepuisto saneerattiin vuonna 2017 sen täyttäessä 40 vuotta. Liikennepuisto on toiminnassa kesäisin.





Päivitetty 31.1.2025