Kimolan kanavan uusi elämä

Vene Kimolan kanavalla

Alkuperäinen Kimolan uittokanava otettiin käyttöön jo 1960-luvulla, jolloin kanavalla helpotettiin puutavaran uittoa Päijänteeltä Kymijoen varren tehtaisiin. Veneillä ei ollut pääsyä kanavaan. Tukinuitto väheni 1990-luvulla ja viimeiset puut uitettiin kanavasta vuonna 2002.

Nyt Kimolan kanava elää uutta elämää ja tukkien sijaan kanavalla liikkuvat veneet. Kanava avattiin veneliikenteelle 3.8.2020. Ja kyllä sitä oli odotettukin.

Kanavan ja uuden vesireitin lanseeraus alkaa

Keväällä 2019 käynnistyi VisitKouvolan ja Lahti Region Oy:n yhteinen Lähilomien väylä -hanke, jonka rahoitus tulee Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Kouvolan osuus hankkeessa kohdistuu Kimolan kanavan lanseeraukseen. Hankkeen projektipäällikkyys (oto) osui minulle ja alkukauhistuksesta selvittyäni aloin perehtyä Kimolan kanavan saloihin. Tein itselleni listan: 1) Ota selvää missä on Kimolan kanava. 2) Mihin kanava johtaa Kouvolassa ja mistä päin veneilijät voivat tulla kanavalle. 3) Minkälaiset alukset mahtuvat kanavaan. Kun olin selvittänyt nämä asiat itselleni, tunsin olevani jo osittain kartalla tai paremminkin kanavan laidalla. Seuraavaksi aloin tutustua veneilyyn ja veneilijän maailmaan. Minulla ei ole ollut aiemmin mitään tekemistä veneilyn kanssa. Googlasin, luin tutkimuksia ja etsin netistä kaikkea mahdollista tietoa veneilystä. Tenttasin kanavan rakentajia ja kaupungin teknisen puolen väkeä ja sain aina ystävällisesti vastauksia kysymyksiini. Jututin veneilyseurojen väkeä ja sieltä sainkin hyvää opastusta.

Vuoden loppuun mennessä olin mielestäni valmis tammi- ja helmikuun messuille esittelemään Kimolan kanavaa. Olin valmistellut messuosaston ja esittelymateriaalit. Mutta messuille tarvitsin ehdottomasti mukaan veneilyn asiantuntijoita, johon apua löytyi veneilyseuroista. Avuliaat veneilyseurojen miehet lähtivät mukaani messuille ja yhdessä veimme Kimolan kanavaa veneilyväen tietoisuuteen. Kysyntää riitti ja esitteetkin loppuivat kesken. Kanavan lanseeraus oli alkanut menestyksekkäästi.

Kevään aikana vastasin lukuisiin tiedotusvälineiden haastatteluihin ja tiedusteluihin. Kirjoitin tiedotteita, tein markkinointia, olin yhteydessä veneilyalan toimittajiin ja lehdistöön ja odotin milloin se kanava aukeaa. Ensin uskottiin sen aukeavan kesäkuussa, sitten heinäkuussa mutta lopulta se päivä koitti vasta elokuussa.

Varsinaisia avajaisia ei järjestetty koronapandemian vuoksi, ilmoitettiin vain kanavan aukeavan 3.8.2020. Kanavan sulun alue oli aamusta lähtien täpötäynnä väkeä ja tienvarret autoja täynnä. Veneitä saapui sulun molemmin puolin odottamaan ensimmäistä sulutusta. Jokunen veneilijä oli tullut jo edellisenä iltana odotuslaiturille odottamaan, että pääsee sulkuun ensimmäisten joukossa. Veneitä oli tullut Jyväskylästä asti.

veneiden kiinnitys odotuslaiturissa
Kimolan kanavan avajaispäivänä riitti yleisöä ja veneitä.

 

Ensimmäinen veneilykausi jäi lyhyeksi mutta sulutuksia tehtiin silti noin 800. Ennakkoon oli arvioitu, että sulutuksia tehtäisiin noin 1000 koko kesän aikana. Koronapandemian vuoksi kanavan lanseerausta ei pystytty tekemään siinä määrin kuin oli suunniteltu, esimerkiksi media- ja matkanjärjestäjävierailut jäivät odottamaan tulevia aikoja. Yhden tärkeän ryhmän, Veneilytoimittajat ry:n, vierailu kuitenkin järjestyi. Teimme myös opastusvideon, joka opastaa miten kanavalla liikutaan, miten itsepalvelusulutus toimii ja miten vene kiinnitetään sulussa. Video on katsottavissa mm. visitkouvola.fi -sivustolla.

Keväästä syksyyn Kimolan kanava nousi mediaseurannan mukaan Kouvolan osalta ehkä näkyvimmäksi aiheeksi maamme tiedotusvälineissä. Ja sama kiinnostus jatkui tänäkin keväänä. Tiedotusvälineet, Päijänteen alueen veneilyseurat ja yksittäiset veneilijät … kaikilla oli kysyttävää Kimolan kanavasta. Tänä vuonna kanava avattiin 7.5. Ilma ei ollut veneilyä suosiva mutta tiedotusvälineet olivat aktiivisia. Päivän saldo oli haastattelut kolmeen lehteen, YLE Kaakkois-Suomelle ja Radio Voimaan.

Palvelut kehittyvät

Kanavan lanseerauksen lisäksi hankkeen tehtävänä on yritysyhteistyön ja kanavaan liittyvien palveluiden kehittäminen. Kanavaristeilyt ovat tästä hyvä esimerkki. Neuvottelut laivayhtiöiden kanssa olivat taas oma maailmansa. Minkälaiset laivalaiturit, mitä palveluja laiturilla on, miten reittiliikenne ja tilausajot mahtuvat laitureihin, onko virtaa ja minkälaista… Neuvottelujen lopputuloksena Virtakivestä liikennöi tänä kesänä kaksi alusta ja kolmas tekee tilausristeilyjä Virtakiveen. Ja Päijänteeltä pääsee vaikka venetaksilla Virtakiveen.

Entä sitten kun veneilijä on saapunut vierassatamaan. Miten siitä eteenpäin kohti Kouvolan muita kohteita ja palveluita? Satamaan laitettiin opastaulu kertomaan Kouvolan matkailukohteista. Vierassataman vieressä palvelee toki ainutlaatuinen Virtakiven Sauna mutta haluamme toki vieraan tutustuvan muihinkin kohteisiin. Vastaukseksi löytyi bussi ja pyörät. Kaupungin joukkoliikenne suunnitteli bussilinja 1. aikataulut siten, että kesän aikana vierassataman ja matkakeskuksen välillä pääsee liikkumaan sujuvasti bussilla. Vierassatamaan saadaan lähipäivinä vuokrattavia sähköpyöriä. Touko-kesäkuussa on kanavalla ollut jo noin 580 sulutuskertaa.

Palautetta on toivottu ja sitä on saatu

Viime talven aikana järjestimme yritys- ja asukastilaisuuksia Kimolan kanavaa koskien ja keräsimme monipuolisesti palautetta kaikesta kanavaan liittyvästä. Palautetta on saatu niin veneilijöiltä, kanavan varren asukkailta kuin kumipyörämatkailijoilta. Kehittämisehdotuksia, ideoita, toivomuksia. Koskien kanavan sulun alueen infraa ja palveluja, satamien palveluja, veneilyreittiä ja sen opasteita ja liikennerajoituksia. Kaikki on laitettu talteen tarkasteltavaksi, analysoitavaksi ja edelleen eri tahoille välitettäväksi sekä tulevaisuuden suunnittelua varten. Osaan on jo pystytty reagoimaan ja osa toimenpiteistä olikin jo kaupungin tämän vuoden toteutussuunnitelmassa.

Nyt parhaillaan Kimolan kanavalla on hankkeen toimenpiteenä käynnissä kyselytutkimus, jossa haastatellaan niin veneilijöitä kuin kumipyörämatkailijoita. Tavoitteena on kerätä tietoa mm. kokemuksista ja odotuksista kanavan ja kanava-alueen toimivuuden ja palvelujen suhteen, selvittää mitkä muut Kouvolan palvelut ja kohteet kiinnostavat kanavalla liikkuvia, mitkä ovat veneilijöiden suosituimmat tiedonhakukanavat ja arvioida kävijöiden rahan käyttöä kanava-alueen palveluissa. Tutkimuksen tulos julkaistaan kesän lopulla.

Yhteistyössä syntyy ymmärrystä

Jo kanavan rakentamisen alussa oli perustettu kaupungin yhteinen kanavatyöryhmä, jossa on mukana teknisen puolen väen lisäksi matkailun ja viestinnän edustajat. Kanavan tiedottamisen ja markkinoinnin onnistumisen edellytyksenä on aktiivinen osallistuminen työryhmän työskentelyyn. Kanavaan liittyvät asiat ovat edellyttäneet Kouvolassa uutta osaamista ja niistä edelleen viestiminen vaatii asiaan perehtymistä ja ymmärrystä. Työryhmän teknisen puolen edustajat ovat ystävällisesti jaksaneet selittää ja avata kanavaan liittyviä teknisiä ja liikenteellisiä asioita. Yhteistyö Kuusankosken Veneilyseuran ja Kouvolan Kippareiden kanssa jatkuu edelleen.

Hanke ja sen tuoma taloudellinen panostus kanavan markkinointiin päättyy tämän vuoden lopussa. Kimolan kanava on nyt yksi kaupunkimme matkailukohteista ja osa VisitKouvolan matkailumarkkinointia. Pitkä työurani Kouvolan matkailun parissa on tuonut vuosikymmenten aikana monia haasteita. Case Kimolan kanava on yksi mielenkiintoisimmista.

Raija Sierman

Raija Sierman
matkailupäällikkö

Sivun alkuun