Osallistuminen yhteisesti tärkeiden asioiden hoitamiseen lisää hyvinvointia.

Kuntalaisena ja Kouvolan kaupungin palvelujen käyttäjänä voit vaikuttaa eli osallistua palvelujen laadun kehittämiseen monin tavoin:

  • Voit antaa palautetta ja vastata kyselyihin.
  • Voit osallistua tiedotus- ja keskustelutilaisuuksiin, joita kaupunki järjestää eri aiheista.
  • Voit osallistua keskusteluun ja saada tietoa kaupungin sosiaalisen median kanavien kautta
  • Voit tehdä kuntalaisaloitteen ja saada asiasi käsittelyyn kaupungin päätöksentekoon
  • Voit myös osallistua yhdistystoimintaan ja asukastoimintaan kaupungin eri alueilla.
  • Osallisuus ja vaikuta -sivulla lisää osallistumismahdollisuuksia
  • Aluetoimikunnat tarjoavat asukkaille mahdollisuuden kehittää aluetta, sen toimintaa ja palveluita, demokratiaa ja yrittäjyyttä.
  • Saat tukea digiasioissa.
  • Järjestöjen uutisinfossa kerrotaan yhdistyksiä koskevista ajankohtaisista asioista, koulutuksista ja tulevista tapahtumista.
  • Kouvolan kaupunki tarjoaa järjestöjen ja muiden toimijoiden käyttöön yhteisötilan aluetoimikuntien toiminta-alueilla. Tavoitteena on asukkaiden hyvinvoinnin lisääminen aktivoimalla alueen yhteisöllistä toimintaa. Tavoitteena on myös tuoda asukkaille järjestöjen ja muiden toimijoiden, julkisten ja yritysten, järjestämiä kaikille avoimia palveluja ja harrastusmahdollisuuksia.

Lue lisää Kouvolan osallisuussuunnitelmasta 2021-2025, miten hyvinvointityötä tehdään ja seurataan Kouvolassa.

Päivitetty 25.11.2024

Sivun alkuun