Ukrainan tilanne voi aiheuttaa kenelle tahansa huolta ja ahdistusta. Sotatoimet näkyvät ja kuuluvat niin uutisvirrassa kuin televisiossa. Puhu huolistasi ja oireistasi esimerkiksi perheenjäsenen, muun läheisen tai ystävän kanssa. Voit myös soittaa auttavaan puhelimeen. Kriisissä ei tarvitse jäädä yksin.
Lapset ja nuoret
Erityisnuorisotyö
Kouvolan kaupungin erityisnuorisotyö tarjoaa tukea ja ohjausta elämän eri tilanteissa kouvolalaisille 11-18-vuotiaille nuorille ja hänen huoltajilleen. Työn tarkoituksena on ennaltaehkäisevästi vahvistaa nuoren yksilöllistä kasvua ja kehitystä sekä tukea nuoren itsetunnon vahvistumista. Maksuttomassa palvelussa nuori saa valmiuksia elämänhallintaan, kasvuun, sosiaalisiin suhteisiin ja elämänlaatuun liittyvissä haasteissa. Palveluun ei tarvitse lähetettä. Nuori voi itse ottaa yhteyttä erityisnuorisotyöntekijöihin tai tulla huoltajan tai muun aikuisen ohjaamana juttelemaan. Erityisnuorisotyötä tehdään yksilötyönä ja pienryhmätoimintana.
Nuorten Matala
Nuorten Matalan Kouvolan yksikkö tarjoaa 13–17-vuotiaille matalan kynnyksen ohjausta ja neuvontaa sekä hoito- ja tukitoimia, kun nuorella, hänen vanhemmillaan tai toisella viranomaisella on huolta. Palvelu on maksutonta, eikä lähetettä tarvita. Nuorten Matala | Kymsote
Kouvolan yksikkö, puh. 040 489 8246, puhelinneuvonta avoinna ma–pe klo 9.00–11.00.
Koulujen psykososiaalinen tuki
Koulukuraattorit ja koulupsykologit toimivat esiopetuksessa, peruskoulussa, toisella asteella sekä aikuiskoulutuksessa. Perusasteella toimii lisäksi koulujen psykiatriset sairaanhoitajat. He tukevat oppilaita ja opiskelijoita erilaisissa kriisitilanteissa. Voit ottaa yhteyttä koulukuraattoriin, koulupsykologiin tai koulun psykiatriseen sairaanhoitajaan lähettämällä hänelle Wilma-viestin tai puhelimitse. Yhteystiedot työntekijöille löytyvät koulujen omilta kotisivuilta. Oppilashuolto – Kouvolan kaupunki
Onks tää normaalia -chat
Normaali.fi -chatissa voit keskustella nimettömästi kouvolalaisten nuorten kanssa työskentelevän ammattilaisen kanssa ma-to kello 8-17 ja pe klo 8-15.
Sekaisin chat
Sekasin chat on valtakunnallinen keskustelualusta 10-29 -vuotiaille nimettömästi ja luottamuksellisesti. Päivystys ma-pe klo 9-24 ja la-su klo 15-24.
Chatissa päivystävät järjestöjen ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset.
Nuortennetti
Mannerheimin lastensuojeluliiton Nuortennetistä saa apua ja tukea huoliin puhumalla tai kirjoittamalla. Puheluihin, kirjeisiin ja chat-keskusteluihin vastaavat MLL:n vaitiolovelvolliset, vapaaehtoiset aikuiset, joilla on aikaa kuunnella. Voit ottaa nimettömästi yhteyttä vuoden jokaisena päivänä missä tahansa asiassa.
Lasten ja nuorten puhelin Auki vuoden jokaisena päivänä, puh. 116 111. Ma – pe klo 14–20, la–su klo 17–20
Lasten ja nuorten nettikirjepalvelu Jos ääneen puhuminen tuntuu vaikealta, voit kirjoittaa MLL:n vapaaehtoisille aikuisille itsellesi tärkeistä asioista luottamuksellisesti. Kirjeisiisi vastataan kautta kahden viikon sisällä.
Lasten ja nuorten chat Auki jokaisena päivänä klo 17–20. Voit myös varata chat-ajan.
Poikien puhelin
Valtakunnallinen Poikien puhelin on Väestöliiton tarjoama puhelin- ja verkkopalvelu alle 20-vuotiaille pojille ja nuorille miehille, sukupuolen moninaisuus huomioiden. Puh. 0800 94884 auki arkisin klo 13-18. Yhteydenottoihin vastaa Poikien Puhelimen päivystäjä, joka on Väestöliitto ry:n asiantuntija. Hän on aikuinen mieshenkilö, joka on perehtynyt poikien maailmaan ja koulutettu työtehtävään.
Aikuiset
Pyydä apua -palvelu
Kymsoten lasten, nuorten ja perheiden sähköinen PYYDÄ APUA -palvelu on suunnattu kymenlaaksolaisille lapsiperheille, jonka kautta kuka tahansa voi pyytää apua, jos jokin oma tai perheenjäseneen liittyvä asia mietityttää. Kysymykseen vastataan kolmen arkipäivän kuluessa. Kysymykset käsitellään luottamuksellisesti, vastaajina toimivat Kymsoten lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluiden työntekijät.
Vanhempainnetti – tietoa ja tukea lapsiperheen arkeen
Mannerheimin Lastensuojeluliiton vanhempainnetti tarjoaa tietoa ja tukea lapsiperheen arkeen. Voit myös ottaa nimettömänä yhteyttä puhelimitse, chattaamalla tai kirjoittamalla nettikirjeen mistä tahansa vanhemmuuteen liittyvästä asiasta. Kanssasi keskustelee Mannerheimin lastensuojeluliiton kouluttama päivystäjä. Kaikki yhteydenotot ovat luottamuksellisia, puheluita ei nauhoiteta eikä henkilöllisyyttäsi pystytä selvittämään. Puhelu on sinulle maksuton.
Maksuton vanhempainpuhelin puh. 0800 92277, Myös chat- ja nettikirjepalvelu.
Monikulttuurikeskus Saaga
Kouvolassa Monikulttuurikeskus Saaga tarjoaa keskusteluapua ja tukea Ukrainan kriisin osalta heidän aukioloaikoinaan.
Saaga sijaitsee osoitteessa Kouvolankatu 14, 45100 Kouvola. Avoinna arkisin klo 10 – 17. SAAGA (visitsaaga.fi), Monikulttuurikeskus SAAGA – Etusivu | Facebook sähköposti: saaga.tiedotus@gmail.com, p. 045 150 2959
Kaakkois-Suomen Punainen Risti
yhteystiedot: Toiminnanjohtaja Mika Asikainen, mika.asikainen@redcross.fi; Monikulttuurisuustyöntekijä Johanna Juslin, johanna.juslin@redcross.fi
Kirkon perheneuvonta
Kouvolan perheasiain neuvottelukeskus tarjoaa maksutonta ammatillista keskusteluapua ja terapiaa Kouvolan ja Iitin asukkaille. Perheasiain neuvottelukeskuksessa selvitetään parisuhteeseen, perheeseen ja ihmisen henkilökohtaiseen elämään liittyviä kysymyksiä. Palvelut ovat maksuttomia ja asiakkaaksi voit hakeutua, vaikka ei olisi evankelisluterilaisen kirkon jäsen. Maksutonta palvelua voi saada yksin, avio-, avo- tai seurustelukumppanin kanssa tai koko perheelle. Asiakkaat kohdataan perheiden ja parisuhteiden moninaisuutta kunnioittaen. Yhteydenotot puh. 040 714 0556
arkisin ma-pe 10-12.
Kymenlaakson opastin
Kymenlaaksonopastin.fi-verkkosivuille on kerätty kattava tietopankki ikäihmisille mm. eri palveluista, eduista, hyvinvoinnista ja terveydestä. Tietoa voivat hyödyntää niin asiakkaat, omaiset kuin ammattilaisetkin.
Kouvolan ikäihmisten neuvonta ja ohjaus palvelee puh. 05 220 6060 ma – pe 8:30 – 15:30.
Aamukorva
Aamukorva tarjoaa ystävällisen kuulijan ja keskustelukumppanin aamun varhaisina tunteina. Yli 60-vuotiaille suunnattuun Aamukorvaan voi soittaa, kun haluaa keskustella jonkun kanssa. Puheluusi vastaa aina tehtävään koulutettu vapaaehtoinen. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Helsinki Mission Aamukorva puh. 09 2312 0210, kuuntelee joka aamu klo 5-8. Aamukorva | HelsinkiMissio
Mielenterveyden tueksi
Kymenlaakson sosiaali- ja kriisipäivystys
Kymenlaakson sosiaali- ja kriisipäivystys, Pohjois-Kymen sairaalan yhteydessä puh. 0400 533 595. Sosiaali- ja kriisipäivystys vastaa kiireellisistä sosiaalihuollon tehtävistä ja antaa akuuttia kriisiapua äkillisissä traumaattisissa kriisitilanteissa pääasiassa virka-ajan ulkopuolella. Voit asioida omassa asiassasi, omaisena, läheisenä tai ystävänä. Palvelu on maksutonta. Myös kotikäynnit mahdollisia.
Keskusteluapua vaikeissa elämäntilanteissa Kymenlaaksossa
Vuoroveto Mielenterveys ry:n kriisikeskuksen keskusteluapu on maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua arkielämän kriisitilanteisiin. Voit asioida halutessasi nimettömästi, etkä tarvitse lääkärin lähetettä tai diagnoosia. Palvelut on tarkoitettu kaikille Kymenlaakson alueella asuville yli 18-vuotiaille henkilöille. Tukikeskustelut myös venäjäksi ja englanniksi.
Ajanvaraus tukikeskusteluun puh. 0404 175 175. Ma-pe klo 10–12 ja ma-ti 16-18. Myös sähköpostitse info(at)vuoroveto.fi
Kymsoten mielenterveys- ja päihdepalvelut
Tutkimusta, hoitoa ja kuntoutusta psykiatrista erikoissairaanhoitoa ja päihdehuoltoa tarvitseville kymenlaaksolaisille. Apua saa kirjautumalla Kymsoten sähköiseen asiointipalveluun tai ottamalla yhteyttä asiakasneuvontaan ja -ohjaukseen puh. 05 220 2150 ma-pe klo 8.30-15.30. Mielenterveys- ja päihdepalvelut | Kymsote
Aikuissosiaalityö
Aikuissosiaalityössä autetaan asiakkaita etsimään ratkaisuvaihtoehtoja erilaisissa sosiaalisissa ja taloudellisissa ongelmissa sekä elämäntilanteiden muutoksissa ja kriiseissä. Aikuissosiaalityön asiakas- ja palveluohjaus puh. 05 220 6225, ma-pe klo 10-14. Aikuissosiaalityö | Kymsote
Kirkon keskusteluapu
Palveleva puhelin tarjoaa keskusteluapua nimettömänä ja luottamuksellisesti. Kirkon keskusteluapu on sinua varten, kun kaipaat henkistä tai hengellistä tukea. Päivystäjät ovat vaitiolovelvollisia koulutettuja vapaaehtoisia ja kirkon työntekijöitä. Palvelu on valtakunnallinen, ja yhteydenottoihin vastataan eri puolilta Suomea. Puh. 0400 22 11 80, joka päivä 18-24. Verkkosivulla tietoa myös chat-, nettikirje- ja kirjepalvelusta.
Jos haluat mieluummin keskustella kasvokkain, ota yhteyttä Kouvolan seurakunnan pappiin tai diakoniatyöntekijöihin. Diakoniatyöntekijä tavattavissa – Kouvolan seurakunnat, Pappi tavattavissa – Kouvolan seurakunnat
Tukea psyykkisesti oireilevien läheisille
Maksutonta ja luottamuksellista tukea päihdeongelmaisen tai psyykkisesti oireilevan lähipiirille. Ammatillisia yksilö- ja perhetapaamisia, vertaistukiryhmiä, koulutusta. Palvelun tarjoaa Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry Kakspy. Ota yhteyttä, älä jää yksin! Perhe- ja läheistyöntekijä Tiina Saavalainen, puh. 040 710 3247, tiina.saavalainen@kakspy.com
Valtakunnallinen kriisipuhelin
Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelin päivystää numerossa 09 2525 0111 suomen kielellä 24/7. Keskusteluapua luottamuksellisesti ja nimettömästi. Kriisipuhelin palvelee myös ruotsin-, arabian ja englannin kielellä.
Mielenterveysneuvontaa
Mielenterveyden keskusliiton tarjoamaa neuvontaa puhelimitse puh. 0203 91920. Arkisin kello 10–15.
Hyvä kysymys -verkkopalvelu
Väestöliiton maksuton, kaikille avoin Hyvä kysymys-verkkopalvelu, josta saat tukea ja tietoa, kun elämä askarruttaa. Apua eri ikäryhmille ja eri elämäntilanteisiin.
Punaisen Ristin ohjeet kriisitilanteisiin
Miten toimia, jos sota järkyttää? – Punainen Risti
Näin selviydyt henkisesti kriisitilanteessa – Punainen Risti
Näin autat toista selviytymään kriisistä – Punainen Risti
Näin autat lasta tai nuorta kriisitilanteessa – Punainen Risti
Maahanmuuttajien ohjaus ja neuvonta
Maahanmuuttajien ohjaus ja neuvonta MOONA
Kouvolaan tulevat ukrainalaiset voivat olla yhteydessä Maahanmuuttajien ohjaus ja neuvonta MOONAan, joka sijaitsee osoitteessa Kauppalankatu 13, Kouvolan keskustassa. MOONA kerää ajankohtaista tietoa kuntaan tulevista sekä ohjaa ja neuvoo heitä kuntaan liittyvissä asioissa ja maahanmuuttoon liittyvissä prosesseissa. MOONAn on hyvä toimittaa myös ajankohtaista ohjeistusta eri palveluissa. MOONAn työntekijät tekevät yhteistyötä laajan yhteistyöverkoston kanssa.
MOONA on avoinna arkisin ma-ti ja to-pe klo 10-15:30 (lounastauko 12–13), sekä keskiviikkoisin ajanvarauksella. MOONAssa palvelee kolme palveluneuvojaa sekä kansainvälisen työn koordinaattori.
MOONAn yhteystiedot: palveluneuvojat p. 020 615 9458, 020615 9459, 040 354 9897, kansainvälisen työn koordinaattori p. 020 615 8530. Yhteissähköpostilaatikko: moona@kouvola.fi, FB MOONA Kouvola.
Maahanmuuttoviraston pyyntö ilmoittaa maahan yksityisillä kuljetuksilla saapuvista
Maahanmuuttovirasto pyytää ilmoittamaan Ukrainasta vapaaehtoisilla kuljetuksilla saapuvista ukrainalaisista. Lukuisat toimijat ja yksityishenkilöt ovat kertoneet hakevansa Ukrainasta Venäjän hyökkäyksen takia paenneita ihmisiä Suomeen. https://migri.fi/-/ilmoita-ukrainasta-saapuvien-kuljetuksista-maahanmuuttovirastolle-ennakkoon?ref=newsroom
Ohjeita maahantuloon ja oleskelulupiin liittyen Maahanmuuttoviraston sivuilta:
Usein kysyttyä: Ukrainan tilanne | Maahanmuuttovirasto (migri.fi)
Lisätietoja Ukrainan tilanteesta
Valtioneuvoston tietosivu Ukrainan tilanteesta ja kriisiapuun kanavia: https://valtioneuvosto.fi/ukraina
Ulkoministeriön matkustustiedote: https://um.fi/matkustustiedote/-/c/UA
Rokotussuoja: https://www.rokote.fi/kaikki-maat/ukraina/
Selkokeskus: Selkokeskus – suomeksi » Selkokielistä tietoa Ukrainan sodasta
Suomen pakolaisapu: Usein kysytyt kysymykset Ukrainan tilanteesta – Suomen Pakolaisapu