Koulun julkisivussa on nähtävillä kouvolalaisen graafikon Ville Nurmen teos Lukujärjestys.

Koulu ja oppilaat

Sarkolan koulu on vuosiluokkien 1–6 koulu alueen lapsille. Koulussamme on yhteensä noin 300 oppilasta. Yleisopetuksen lisäksi koulussa toimii kuusi pienryhmää sekä yksi valmistavan opetuksen ryhmä, lisäksi toimintaamme kuuluu Kotikallion opetusryhmä Kotiharjussa. Pienryhmissä voi opiskella myös esiopetuksessa oleva oppilas.

Koulu on valmistunut kesän 2022 aikana. Koulun käyttötilat ovat kahdessa kerroksessa.
Suunnittelun lähtökohtina ovat olleet aistiystävällisyys, yhteisopettajuus ja erityisopetuksen mahdollistaminen aiempaa laajemmin. Koulun sydämenä on keskusaula Rauhala, joka on viihtymisen, oppimisen, ruokailun ja esiintymisen keskus. Oppilaiden kotitilat ovat soluissa (1–2, 3–4 ja 5–6), lisäksi taito-taideaineet muodostavat oman solun. Tervetuloa meille!

Koululla on oma peda.net -sivut, joilta löydät koulukohtaista lisätietoa.

Päivitetty 19.8.2024

Sivun alkuun