Kouvola uudistaa kouluverkkoaan vuonna 2019 tehdyn kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti. Ohjaavina periaatteina ovat turvallinen, lapsen kasvua ja kehitystä tukeva oppimisympäristö ja palvelujen sijoittuminen keskeisille paikoille väestökeskittymiin. Palvelujen suunnittelun perustana on viisi perhekeskusaluetta: keskusta, Kuusankoski-Jaala, Koria-Elimäki, Valkeala ja Myllykoski-Inkeroinen.

Kouvolan perusopetuksen palveluverkkoa kehitetään oppilaslähtöiseksi, tiloja monikäyttöiseksi ja esi- ja alkuopetusta joustavaksi. Raskasta erityistä tukea pyritään keventämään ja tehostamaan.

Uudistustyö ei ole pelkkä kouluverkkoratkaisu, vaan sisältää linjauksia tulevaisuuden pedagogisista ratkaisuista, ottaa huomioon opetussuunnitelman vaatimukset, luontaiset lähikoulualueet, mutta myös vähenevät oppilasmäärät sekä tiukan taloustilanteen.

Ratkaisut perustuvat kaupunginvaltuuston hyväksymään perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelmaan ja palveluverkkoselvitykseen (11.11.2019 § 121 Dynasty)

Kouluratkaisujen työstäminen on osa laajempaa, kymmenen vuotta kestävää opetuksen kehittämisprojektia. Kouluratkaisujen rinnalla pohditaan myös niiden vaikutuksia alueen asukkaisiin ja kaupungin muihin palveluihin sekä julkisen liikenteen tarpeeseen.

Palveluverkon tiivistämistä päätösten mukaisesti

Uudistukseen sisältyy mittava määrä investointeja uusien koulujen rakentamiseksi sekä korjausinvestointeja. Palveluverkkopäätöksen mukaiset uudet koulut ovat pääosin yhtenäiskouluja, joissa on opetusta 1-9 vuosiluokkaan. Päätökset ovat tarkoittaneet pienempien yksiköiden lakkauttamista, sekä koulujen yhdistämistä hallinnollisesti.

Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelmaan ja palveluverkkoselvitykseen sisältyvät seuraavat ratkaisut:

Ratkaisut perustuvat 11.11.2019 ja 15.3.2021 kaupunginvaltuustossa hyväksyttyyn perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelmaan ja palveluverkkoselvitykseen (katso liitteet). Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunnan syyskuussa 2023 hyväksymässä talous- ja henkilöstösuunnitelmassa vuosille 2024–2027, on linjattu toimintakauden sopeutustoimista talouden tasapainottamiseksi. Sopeutustoimet sisälsivät palveluverkkopäätöksiä, joilla linjattiin varhaiskasvatuksessa tarjottavien palvelujen laajuutta ja järjestämistapaa.

Ajankohtaista

Asukasilta Pohjois-Valkealan pienten lasten talon tilaratkaisusta ja sijainnista

Kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee Pohjois-Valkealan pienten lasten talon tilaratkaisua ja sijaintia helmikuussa 2025. Kuntalaisilla on mahdollisuus keskustella ja kuulla pienten lasten taloihin liittyvästä valmistelusta ennen asian käsittelyä.  

Tervetuloa asukasiltaan, joka järjestetään: 

Kääpälän koulu 6.2.2025 klo 18.00–19.30 (Töröntie 2, Vekaranjärvi).  

Palveluverkkouudistusta koskeviin kysymyksiin vastaavat kasvatuksen ja opetuksen viranhaltijat. 

Syinä lasten määrän väheneminen ja laajat kiinteistöomistukset

Kouvolan perusopetuksen oppilasmäärä on vähentynyt radikaalisti. Vuonna 2009 luku oli 8575 ja vuonna 2022 6865 oppilasta. Ennusteen mukaan vuonna 2030 oppilasmäärä olisi 5334.
Kouvolan perusopetuksen oppilasmäärä on vähentynyt radikaalisti reilussa kymmenessä vuodessa ja kehitys näyttäisi jatkuvan samanlaisena. Lähde: Primustuki Kouvola

Kehitystyö jatkuu – erityinen tuki uudella tavalla

Tulevaisuudessa erityinen tuki suunnitellaan toteutettavaksi uudella tavalla. Erityisen vaativa tuki keskitettäisiin Kouvolan ydinkeskustaan ja jokaisella perhekeskusalueella toimisi alueellinen vaativan tuen osaamiskeskus. Kevyemmät tukiratkaisut tarjotaan koulukohtaisesti, kuten tähänkin asti. Näin saadaan kevennettyä erityisesti raskaamman tuen järjestämistä ja keskittämään osaamista. Ykkösasia on turvata lapsen tarvitsema tuki ja yhtenäinen koulupolku.

Visio lapsen tuesta Kouvolassa vuonna 2030 havainnollistaa, kuinka tuki sisältää seuraava alakohdat: rakenteet ja toimintaympäristö, lapsi, perheet ja henkilöstö.

Joustavaa esi- ja alkuopetusta

Kouvolassa on hyväksytty keväällä 2022 yhteinen opetussuunnitelma esi- ja alkuopetukseen, joka ohjaa joustavan esi- ja alkuopetuksen toimintaa koko Kouvolassa. Yhteistä toimintaa on ystävä-, kaveri- ja kumppaniryhmissä riippuen yksiköiden fyysisestä välimatkasta. Yhteinen toiminta ja molemmin puolinen tutustuminen helpottavat lapsen kouluun siirtymistä.

Päivitetty 29.1.2025

Sivun alkuun