Kadut ja liikenne

Vaihtelevat sääolosuhteet haastavat katujen kunnossapitoa ja kaduilla liikkujia

Viime aikojen poikkeuksellisen runsaat lumisateet ja niiden jälkityöt ovat haastaneet Kouvolan katujen kunnossapitoa. Sää on muuttunut lämpimämmäksi ja tuonut mukanaan vesisateet, mikä tarkoittaa sohjoisia ja liukkaita olosuhteita liikenteeseen. Kaupunki muistuttaa asukkaita tontin lumien asianmukaisesta käsittelystä sekä korostaa varovaisuuden ja yhteistyön merkitystä turvallisen liikkumisen takaamiseksi.

Lumiaurat valmiina viikonlopun myräkkään

Kaupunki on varautunut viikonlopun lumimyräkkään kaikkien 70 koneen ja aura-auton voimin. Työnjohdolle ja auraajille toivotaan työrauhaa ja palautteet toivotaan laitettavan esisijaisesti palautepalvelun kautta.

Kouvolan joukkoliikenne itsenäisyyspäivänä 2024

Perjantaina 6.12.2024 vietetään Suomen itsenäisyyspäivää, jonka takia joukkoliikenteessä ajetaan sunnuntaiaikataulujen mukaisesti. Myös Waltti-asiakaspiste on suljettuna 6.12.  Reittiopas kouvola.digitransit.fi on ajan tasalla…

Urheilupuiston suunnitelmat lautakunnan käsittelyssä

Urheilupuiston yleissuunnitelma ja Palomäenkadun asuntoalueen katu- ja yleisen alueen suunnitelma ovat valmistuneet. Alueen asemakaavan muutos on myös edennyt ehdotusvaiheeseen. Tekninen lautakunta käsittelee kaavaehdotusta ja katusuunnitelmaa tulevissa kokouksissaan. Samalla sille esitellään alueen yleissuunnitelmaa.

Kaupungin aurauskalusto valmiina lumisateisiin

Lähipäivien sääennusteet ennustavat lumisateita ja haastavia ajo-olosuhteita myös Kouvolaan. Kaupunkilaisia kehotetaan kärsivällisyyteen aurauksia odottaessa ja varovaisuuteen liikenteessä.

Häiriöitä Kouvolan katuvalaistuksessa

Kouvolan katuvalo-ohjauksissa on havaittu tiedonsiirto-ongelmia, jotka alkoivat maanantaina. Häiriön vuoksi tietyillä katuvaloalueilla valot syttyvät noin tunnin tavallista myöhemmin. Tällaisessa tilanteessa katuvalot toimivat varajärjestelmän kautta.

Kouvolan joukkoliikenteen lippujen hinnat tarkastelussa

Esitetyt muutokset koskevat ainoastaan kausilippuja. Kertalippujen, mobiililippujen ja arvolippujen hinnat pysyvät ennallaan. Mikäli arvonlisäveron korotus tulee voimaan ensi vuonna, kaikkiin hintoihin tulee korotus. Tekninen lautakunta päättää lippujen hinnoista 14. marraskuuta.

Poikkeusjärjestelyitä joukkoliikenteessä Valkealassa

Saneerausurakka Töyrytien ja Tuomelantien risteyksessä viikkojen 46-48 välillä muuttaa joukkoliikenteen vuorojen reittejä Valkealassa. Pääsääntöisesti Lukiokaaren pysäkin kautta ajavat Valkealan vuorot…

Sivun alkuun