Vahteronmäen metsänhoitotyöt alkavat
Kouvolan kaupunki aloittaa Vahteronmäen alueella metsänhoitotyöt. Hoitotöitä tehdään Olas- ja Lylykaaren sekä Suksipolun ja Kiehuvantien välisellä alueella. Hoitotöiden yhteydessä harvennetaan paikoin tiheää puustoa, kaadetaan tonttien rajoilta haittaavia puita sekä tehdään kasvutilaa kasvatettaville puille.
Mennään vieraaseenkin metsään
Osallistu valokuvilla tai kertomuksella luontoaiheisen näyttelyn rakentamiseen.
Määrätietoista työtä kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi
Kouvolan tuoreessa kävelyn ja pyöräilyn edistämissuunnitelmassa esitetään toimenpiteitä, joiden avulla kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita pyritään parantamaan sekä lisäämään näiden osuutta erityisesti lyhyillä matkoilla vuoteen 2030 mennessä.
Leca Finland Oy:n maa-aineslupa Teuroisissa lupajaoston käsittelyyn
Teknisen lautakunnan lupajaosto saa 22.9.2021 käsiteltäväkseen Leca Finland Oy:n maa-aineslupahakemuksen Teuroisten kylässä. Lupajaostolle esitetään, että maa-ainesluvan myöntämisen edellytykset täyttyvät ja että lupa myönnetään.
Pidetään siti siistinä syksylläkin
Osallistu Siisti Sitiin syksylläkin! Poimi roskia, puuhaile pihalla tai kierrätä tavaraa. Liity muovintorjuntajoukkoihin. Myös syksyllä mukaan ilmoittautuneiden kesken arvotaan palkintoja.
Eino Leinon runoja Kammarmäen luontopolun varrella
Saaramaan kyläyhdistys ja Teatteriryhmä Kimara tarjoavat Eino Leinon runoja Kammarmäen luontopolulla kulkeville.
Käyrälammesta virkistyskeidas – ulkoilureittisuunnitelman 1. vaihe nähtävillä ja kommentoitavana
Käyrälammen kehittäminen jatkuu ulkoilureitin suunnittelulla. Ulkoilureittisuunnitelma on osa Käyrälammen laajaa kehittämishanketta, ja tulee palvelemaan sekä asukkaita että matkailijoita. Ulkoilureittisuunnitelman 1. vaihe on nähtävänä ja kommentoitavana 11.-28.8.2021. Reitin tulevilta käyttäjiltä, mm. asukkailta, yhdistyksiltä ja matkailuyrityksiltä toivotaan kommentteja suunnitelmaan.
Aktivistimummojen Pelargonia-palkinto Kouvolan kaupungille
Vuosittain jaettavalla Pelargonia-palkinnolla Aktivistimummot nostavat esiin edelläkävijöitä, jotka tekevät töitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, monimuotoisen luonnon puolesta. Kuntavaalikevät innoitti mummoja valitsemaan tämän vuoden palkinnonsaajan Suomen kuntien joukosta. Pelargonia-palkinnon saajaksi valikoitui Kouvolan kaupunki. Palkinnon vastaanotti apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell 12. elokuuta 2021.
Elokuisia auringonkukkapeltoja ympäri Kouvolaa
Valkealan aluetoimikunnan toimesta ja viljelijöiden toteuttamina Valkealassa oli viime kesänä hienot auringonkukkapellot. Tänä kesänä 2021 auringonkukkapellot laajenevat muillekin alueille.
Kalalammen ulkoilureitin kunnostustyö käynnissä
Työ valmistuu lokakuun loppuun mennessä. Luontopolun maastossa liikkumista pyydetään välttämään rakentamisen aikana.
Lamminrannan osuus Kymijoen ulkoilureitistä valmistui
Lamminrantaan on valmistunut uusi ulkoilureitti. Sääksniemen ympäri kulkeva noin 2,5 km reitti kulkee helppokulkuista polkua Kuusaanlammen rannan tuntumassa. Se on osa loppuvuodesta valmistuvaa laajempaa Kymijoen ulkoilureittiä.
Ohjeita sujuvaan liikkumiseen kanavissa ja suluissa
Kouvolan kaupunki muistuttaa Kimolan kanavan vesiliikennerajoituksista ja vesikulkuneuvon päällikön vastuusta vesillä. Liikkuminen kanavissa ja suluissa voi olla jännittävä ja jopa pelottava kokemus. Tietämättömyys ja välinpitämättömyys saattavat aiheuttaa ongelmia. Noudattamalla sääntöjä, opasteita ja ”hyviä merimiestapoja” veneily on turvallista ja helppoa. Tässä hyödyllisiä ohjeita kanavaliikenteeseen navigoinnin opettaja Ari Vainiolta (Kouvolan Kipparit ry.) ja Mika Lyytikäiseltä (Kuusankosken veneilyseura ry.)