Koivusaaren maauimalan uimavesi todettu uimakelpoiseksi
Terveysvalvonnan tällä viikolla uimavedestä ottamien lisänäytteiden bakteeripitoisuudet olivat alhaiset. Suositusta uimisen välttämisestä ei ole tarpeen jatkaa. Uimaveden laadun seuraamista jatketaan ensi viikolla.
Lintuinfluenssaa ei ole todettu Kouvolassa
Yksittäistä kuollutta tai sairasta lintua ei pääsääntöisesti pidetä lintuinfluenssaepäilynä. Luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemista tai yksittäisistä kuolleista petolinnuista tulee ilmoittaa kaupungineläinlääkäreille tai valvontaeläinlääkärille.
Tuhannet mukana siistimässä Kouvolaa kevään ja alkukesän aikana
Kouvolan vuosittainen Siisti Siti -kampanja innoitti jälleen kouvolalaisia keräämään roskia ja siivomaan nurkkia töissä ja kotona. YLE:n Miljoona roskapussia -kampanja toi tänä vuonna lisävoimaa talkoiluun.
Käyrälammen etelärannan suunnittelu etenee
Tekninen lautakunta käsittelee 29.6.2023 Käyrälammen eteläosia koskevaa katu- ja yleisen alueen suunnitelmaa. Suunnitelmassa linjataan alueen toimintoja ja niiden sijoittamista kävijöitä…
Auta selvittämään lähteiden tilaa
Suomessa on paljon lähteitä ja lähteikköjä, mutta kukaan ei tiedä tarkasti, kuinka paljon ja missä. Lähteitä on myös tuhoutunut monista eri syistä, ja lähteiden nykytila tunnetaan heikosti.
Puutarhajäte ei kuulu luontoon eikä toisen omistamalle maalle
Moni kotipuutarhuri on ehtinyt siistimään pihaansa kevään ja alkukesän kuluessa. Pihaa siistiessä kertyy paljon puutarhajätettä, mikä valitettavan usein kipataan ”ei-kenenkään-maalle”. Tämä on kiellettyä toimintaa, josta aiheutuu esteettisen haitan lisäksi vieraslajien leviämistä ja kasvillisuuden rehevöitymistä.
Jälleen uusi Vihreä lippu-sertifikaatti Kouvolan varhaiskasvatukselle!
Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi on myöntänyt 18 uudelle toimijalle Vihreän lipun käyttöoikeuden. Yksi lipuista tuli Kouvolaan, Utin päiväkodille. Vihreä lippu on osoitus laadukkaasta kestävän kehityksen työstä ja kasvatuksesta.
Järviruokolähettiläs tekee Kouvolaa tunnetuksi
Järviruokoinnostus puski insinööri Tanja Kukkolan intohimoiselle uralle. Järviruokolähettiläs tekee opinnäytetyötä kestävän materiaalin hyödyntämisestä kuntakäytössä. Kouvolan kaupungillakin talvileikattu ruoko taipuu moneen.
Hiekoitushiekan poisto Kouvolan kaduilta on käynnissä
Hiekoitushiekan poistoa on tällä viikolla aloitettu Kouvolan keskustasta ja työtä jatketaan pääsiäisen jälkeen. Työ kestää useita viikkoja, ainakin toukokuun toiseen viikonloppuun asti.
Kouvola mukana miljoonan roskapussin tavoitteessa
Tänä keväänä koko Suomi kerää miljoona pussillista roskia. Kouvolan lisäksi kaksi kuukautta kestävissä siivoustalkoissa on mukana 129 kuntaa tai kaupunkia, joukko järjestöjä ja yhteisöjä sekä Ylen tunnettuja kasvoja.
Earth Hour 25.3.2023 sammuttaa valoja Kouvolassa
Sammuta valot ja olet mukana maailman suurimmassa ilmastotapahtumassa! Kouvolan kaupunki osallistuu Earth Hour -tuntiin sammuttamalla valot kaupungintalosta ja Kouvolatalosta.
Kouvolan kaavoituskatsaus 2023 on julkaistu – Mukana myös ajankohtaiset infrahankkeet, metsänhoitokohteet sekä tonttitarjonta
Käyrälammen kehittäminen jatkuu. Tänä vuonna alueelle rakennetaan mm. matkailupalveluita mahdollistavaa yhdyskuntatekniikkaa, ulkokuntosali sekä esteetön pääsy uimarannalle. Kouvolan ranta-asumisen mahdollisuuksia parannetaan useilla rantayleiskaavojen päivityksillä. Myös yritystonttitarjontaan panostetaan rakentamalla infraa uusille alueille.