Kouvolan yleisten uimarantojen uimavedenlaatu on hyvä
Tällä viikolla otettujen näytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä kaikilla Kouvolan kaupungin 11 yleisellä uimarannalla. Sinilevää on havaittu ainoastaan Särkkien uimarannalla.
Neuvontaa vieraslajien torjuntaan
Keskiviikkona 13.7. klo 9–15 kauppakeskus Veturissa saa neuvontaa vieraslajien kuten jättiputken ja jättipalsamin torjuntaan. Kysyä voi myös vinkkejä vaikka kurtturuusun tai komealupiinin hävittämiseen.
Käyrälammen ja Jokelan uimarannoilla järvisyyhyä
Osa Käyrälammen ja Jokelan uimarannoilla uineista on saanut viime päivinä järvisyyhyyn viittaavia iho-oireita eli kutiavaa, näppyläistä ihottumaa. Järvisyyhy on ikävältä kuulostavasta nimestään huolimatta vaaraton ja paranee itsestään.
llmanlaatu Kouvolan keskustassa oli viime vuonna suurimman osan ajasta hyvä
Ilmanlaatu oli ilmanlaatuindeksillä luokiteltuna Kouvolan keskustassa viime vuonna 89 % ajasta hyvä ja 10 % ajasta tyydyttävä. Huonoimmillaan ilmanlaatu oli maalis-huhtikuussa, jolloin sitä heikensi erityisesti katupöly, sekä kesäkuussa, jolloin oli pitkä kuiva hellejakso.
Kesäkanat – muistilista kanojen pidosta
Kesäkanojen pito on yleistynyt. Kanojen pitäjänä sinun tulee huomioida ja muistaa muutama tärkeä asia. Ohessa päivitetty muistilista kanojen pidossa huomioitavista asioista:
Haitallisten vieraslajien torjunnassa riittää tekemistä jokaiselle
Jättiputken torjunnassa keskitytään tänä kesänä erityisesti leviämisen kannalta otollisiin kohteisiin. Jättipalsamia kitketään soolotalkoilla Hirvelän venesatamassa ja lupiinikohteita on ympäri Kouvolaa.…
Siisti Sitissä siivottiin Kouvolaa asukkaiden ja yhteisöjen voimin
Kouvolalaisten omaan siisteyskampanjaan ilmoittautui syksyn 2021 ja kevään 2022 aikana lähes 3000 kouvolalaista. Siistiminen tapahtui tänäkin vuonna koronapandemian vuoksi osin pienemmissä porukoissa.
Vaarallisen jätteen tuottajia valvotaan tarkastuskäynnein kesän 2022 aikana
Kouvolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen valvoo valvontasuunnitelman mukaisesti yrityksiä, joiden toiminnasta syntyy vaarallista jätettä. Valvonta on päätetty toteuttaa tarkastuksien avulla touko-elokuussa 2022.
Luonnon ennallistamishankkeet käynnistyvät Kalalammen korvessa ja Lautkorven lähteiköillä
Kouvolan kaupunki on saanut ympäristöministeriön rahoittamaa Kunta- ja Järjestö-Helmi avustusta kahden omistamansa luontokohteen ennallistamiseen. Kohteet ovat Kouvolan Lehtomäessä sijaitseva Kalalammen korpi ja Valkealan Anttilassa sijaitseva Lautakorven lähteikkö.
Käyrälammen ja Paaskosken välisen esteettömän ulkoilureitin rakentaminen alkaa
Käyrälammen alueen virkistyskäytön kehittämiseen liittyvä esteetön ulkoilureitti valmistuu syyskuussa. Kesällä Käyrälammelle pääsee bussilla näppärimmin Tykkimäen suunnasta.
Kouvolan ja koko Kymenlaakson ensimmäinen Vihreä lippu -päiväkoti juhlii jo 10:ttä Vihreää lippuaan
Ekholmintien päiväkoti palkittiin pitkäjänteisestä ympäristötyöstään jo kymmenennen kerran. Ensimmäinen Vihreä lippu myönnettiin päiväkodille 10 vuotta sitten, jolloin tunnustus oli ensimmäinen laatuaan niin Kouvolassa kuin Kymenlaaksossa. Nykyään Vihreä lippu -ohjelmassa on mukana myös muita kouvolalaisia päiväkoteja ja kouluja.
Kotkan ja Kouvolan ilmastotoimet näkyväksi ilmastovahti-palvelun kautta
Kotkan ja Kouvolan kaupungit ottavat käyttöön vahtipalvelut kaupunkien ilmasto- ja ympäristötavoitteiden seuraamiseen. Kotkalle käyttöön tulee Ilmastovahti ja Kouvolalle Ympäristövahti. Palvelun avulla parannetaan kaupunkien tekemän ilmasto- ja ympäristötyön näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Tästä julkisesta palvelusta kuka tahansa voi seurata kaupunkien toimenpiteiden etenemistä ja ilmastotoimien vaikutuksia.