Kulttuurista virkistystä kesätapahtumien sarja tarjoaa elämyksiä ja iloa koko perheelle
Kouvolassa päästään nauttimaan kesästä kulttuurin parissa. Perinteeksi muodostunut Kouvolan kulttuuripalveluiden kesätapahtumasarja ”Kulttuurista virkistystä” tarjoaa vaihtuvia, kaikille avoimia musiikki-, laulu- ja tanssiesityksiä kesä- ja elokuussa. Tapahtumapaikkoina ovat Kuusankoskitalon ja Kouvolatalon ulkonäyttämöt sekä uutena areenana tänä vuonna Elimäen museoalue.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kouvolan hyvinvointikertomuksen vuosiraportin 2023 ja hyvinvointisuunnitelman 2024
Kaupunginvaltuusto hyväksyi ja merkitsi tiedoksi kokouksessaan 8.5. Kouvolan hyvinvointikertomuksen vuosiraportin 2023 ja hyvinvointisuunnitelman 2024. Raportissa nousivat esiin positiivisena seikkana nuorisotyöttömyyden vähentyminen, ja huolen aiheena nuorten pahoinvointi erityisesti alle 15-vuotiaiden osalta. Muita esiin nousevia asioita olivat Kouvolassa edelleen lisääntyvät mielen hyvinvoinnin haasteet sekä arjen turvallisuuden heikentyminen, mutta myös osallisuudessa tapahtuneet myönteiset kehityskulut. Hyvinvointisuunnitelmassa esitetään, millaisilla toimenpiteillä haasteisiin on mahdollista vaikuttaa ensi vuoden aikana.
Anjalassa ja Inkeroisissa virkistäydytään luontopoluilla ja halutaan kehittää paikallisia ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia entisestään
Anjalan-Inkeroisten aktiivipuiston kehittämiskyselyyn saatiin 125 arvokasta vastausta alueen kehittämisen pohjaksi. Tulevaisuuden visiossa aktiivipuistot tarjoavat kaikille avoimet ja maksuttomat liikuntapaikat muiden liikuntapalveluiden ohessa eri puolilla Kouvolaa.
Lihan alkuperän ilmoittaminen tarjoilupaikoissa
Tarjoilupaikkojen velvollisuus ilmoittaa lihan alkuperä jatkuu 30.4.2025 asti.
Kouvola-päivää vietetään tänä vuonna turvallisuusteemalla
Kouvola on turvallinen kotipesä, jossa voi elää itselleen sopivaa, aktiivista ja turvallista arkea. Tällä teemalla vietetään perinteistä, koko perheen Kouvola-päivää lauantaina 6.5.2023. Kaupungin syntymäpäivä on yleinen liputuspäivä, jolloin kaikkia kaupunkilaisia kehotetaan nostamaan lippu salkoon ja olemaan ylpeästi kouvolalainen!
Mielessä tuulee – huomio mielen hyvinvointiin
Mielen hyvinvointi on meidän kaikkien oikeus. Maanantaina 24.4 klo 15–17.30 vietetään Kouvolassa Mielessä tuulee -tapahtumaa kaikille avoimessa kohtaamispaikka Pointissa, Hansakeskuksen toisessa kerroksessa. Tapahtuma on maksuton ja suunnattu kaikille kuntalaisille.
Digimessuilla rohkaistaan digilaitteiden ja -palveluiden käyttöön
Taideruukin Patoareenalla torstaina 13.4.2023 järjestettävillä messuilla palveluiden tarjoajat, kuten Kymenlaakson hyvinvointialue, pankit, kirjasto, oppilaitokset ja yhdistykset opastavat käytännönläheisesti digilaitteiden ja -palveluiden äärelle.
Ennakkoäänestys vilkasta Kouvolassa
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on päättynyt. Kouvolassa ennakkoon äänensä antoi 39% ääänioikeutetuista. Jos et vielä äänestänyt – tee se varsinaisena vaalipäivänä 2.4. Äänestä Kouvolan parhaaksi.
Kaupungin energiankulutus väheni edelleen – säästöä 1,7 miljoonaa euroa
Kouvolan kaupungin energiansäästötoimet purevat ja energiankulutus jatkaa vähenemistään. Helmikuussa kaupungin kaukolämmön kulutus laski -17,9% edellisvuoden helmikuuhun verrattuna. Sähkönkulutus laski -9,8% ja maakaasun kulutus -9,1. Energiansäästötoimilla on tähän mennessä saatu 1,7 miljoonan euron säästöt.
Ennakkoäänestys jatkunut vilkkaana – vielä ehdit
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on jatkunut vilkkaana Kouvolassa. Reilut 26% äänioikeutetuista on antanut Kouvolassa äänensä ennakkoon. Se on selvästi enemmän kuin Kymenlaakson isoimmissa kaupungeissa Kotkassa (18,6%) ja Haminassa (22,6).
Digikysely maahanmuuttajataustaisille kouvolalaisille on avattu.
Digikyselyn avulla kehitetään maahanmuuttajataustaisten asukkaiden digitukea. Digitaidot ovat osa nykypäivän perustaitoja niin työnhaussa kuin viranomaisten ja pankkien kanssa asioidessakin.
Epäiletkö saaneesi ruokamyrkytyksen? Oletko havainnut poikkeavaa hajua talousvedessä?
Ilmoita tiedot ilppa-palvelussa, josta tiedot menevät sähköisesti viranomaisen käsiteltäväksi. Ilmoituksen tekeminen ei vaadi sisäänkirjautumista.