Kymijoen ulkoilureitti Kouvolassa on valmistunut
Kymijoen ulkoilureitin viimeinenkin osuus on valmistunut ja koko 25 kilometriä pitkä reitti on auki ja kuljettavissa jalan tai pyöräillen. Ulkoilureitin avajaisia vietetään lauantaina 17.9.2022.
Liikuntakyselyllä kerätään tietoa alle kouluikäisten lasten liikunnasta Kouvolassa
Sähköinen kysely on avoinna 7.9. alkaen koko syyskuun ajan. Kyselytulokset antavat tärkeää tietoa lasten liikuntakäyttäytymisestä, liikkumisen edistämiseen liittyvistä tarpeista ja toiveista sekä kuntalaisten tyytyväisyydestä Kouvolan kaupungin liikuntapalveluihin.
Kouvolan kaupungin terveysvalvonta tutki: Kouvolan ravintoloiden uppopaistorasvojen laatu on hyvä
Tutkituista 33 ravintolasta vain yhdessä uppopaistorasvan laatu oli kohtalainen, muissa ravintoloissa laatu oli hyvä. Kohtalaisen tuloksen saanutta ravintolaa ohjattiin vaihtamaan rasva viimeistään päivän päätteeksi.
Ympäristönsuojelu valvoi vaarallisen jätteen tuottajia kesällä 2022
Tarkastetuista 25 kohteesta kuusi läpäisi tarkastuksen ilman huomautuksia. Lopuilla tarkastuksilla havaittiin toimenpidekehotuksiin johtaneita puutteita. Kehotuksista 50 % kohdistui puutteellisiin suoja-altaisiin ja 17 % puuttuviin siirtoasiakirjoihin.
Kouvolan Nuorten Matala palvelee syyskuusta alkaen osoitteessa Marjoniementie 9
Kouvolan Nuorten Matala palvelee 1.9.2022 alkaen uudessa osoitteessa Marjoniementie 9, 45100 Kouvola. Nuorten Matala muuttaa Marjoniementielle Kouvolankadun Nupa-talolta.
Kaupunki etsii energiansäästökohteita
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on johtanut energian hinnan epävakauteen ja huimaan nousuun. Kouvolan kaupunki on aloittanut varautumisen haasteelliseen talveen ja hakee energiansäästökohteita. Kuntalaiset voivat myös antaa energiansäästövinkkinsä kaupungille.
Käyrälammen laituria ei ole vielä turvallista käyttää
Käyrälammen uimarannan palveluita kehitetään ja uuden laiturin rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa. Laiturityömaalle meno ei ole kuitenkaan vielä turvallista eikä sallittua. Laituri valmistuu syyskuun aikana ja siitä tiedotetaan heti, kun se on ajankohtaista.
Satoja tekijöitä ja tuhansia osia – Metsänpeitto-yhteisötaideteokset ilahduttavat syksyn ajan Kouvolassa
Ensi viikolla Kouvolatalon puistoalueen puihin ilmestyy metsäaiheisia neulegraffiteista tehtyjä yhteisötaideteoksia. Teokset ovat osa koko Kymenlaakson kattavaa taideprojektia ”Metsänpeitto - yhteisötaidetta neuloen ja virkaten”, jolla kunnioitetaan Kymenlaaakson metsäteollisuuden juhlavuotta. Kouvolan taideteokset kootaan 23.-24.8 ja pidetään esillä lokakuun loppuun saakka. Avajaisia vietetään la 27.8. klo 15.00 Kouvolatalolla.
Kaikille 65 vuotta täyttäneille tarjotaan mahdollisuus hyvinvointia edistävään keskusteluun
Hyvinvointia edistäviä keskusteluja tarjotaan osana ikääntyneiden ennaltaehkäiseviä palveluita kaikille 65-vuotiaille ja tätä vanhemmille kymenlaaksolaisille, jotka eivät ole Kymsoten säännöllisten palveluiden piirissä.
Kouvolan yleisten uimarantojen uimavedenlaatu on hyvä – Sompasessa vähäinen sinilevähavainto
Tällä viikolla otettujen näytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä kaikilla yleisillä uimarannoilla. Sinilevää havaittiin vähäinen määrä ainoastaan Sompasen uimarannalla.
Matalan kynnyksen päihdetoiminnan kuntouttava ryhmä aloittaa Ratamokeskuksessa elokuussa
Matalan kynnyksen päihdetoiminnan ryhmä Matkalla muutokseen aloittaa kokoontumiset 29.8.2022 Ratamokeskuksen tiloissa Kouvolassa. Kyseessä on kuntouttava ryhmä henkilöille, jolla on halua, tavoitteita ja toiveita saada päihteiden käyttönsä hallintaan. Päihdeasiakkaille suunnattu ryhmä on osa perusterveydenhuollon mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittyvää matalan kynnyksen toimintaa ja palvelutarjonnan lisäämistä. Ryhmän tavoitteena on lisätä ymmärrystä riippuvuusongelmaan ja siitä toipumiseen.
Kouvolan kaupungin terveysvalvonta selvitti: Kouvolassa sushien laatu on pääosin hyvä
Kouvolan kaupungin terveysvalvonta toteutti touko-heinäkuussa 2022 sushien mikrobiologinen laatu -projektin, johon näytteeksi kerättiin ravintoloissa ja myyntipisteissä valmistettuja lohinigiri-susheja. Projektissa oli tarkoitus selvittää, millainen Kouvolan alueen sushien mikrobiologinen laatu on.