Hyvinvointi ja terveys

Vapaaehtoisten verkosto on voimavara, josta huolehditaan Kouvolassa

Kouvolassa luodaan vapaaehtoisten verkosto, jonka avulla pystytään koordinoimaan vapaaehtoistyötä, välittämään apua tuen tarpeessa oleville sekä järjestämään koulutusta ja tukea vapaaehtoisille. Vapaaehtoistyö on merkittävä tekijä kuntalaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistamisessa.

Lääkärihelikopteri tulee Kouvolan Uttiin

Kaakkois-Suomen lääkärihelikopteritukikohta rakennetaan Utin lentokentän yhteyteen Kouvolaan. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa niin pian kuin mahdollista. Asiasta päätti tänään koolla ollut hallituksen sote-ministerityöryhmä.

Kouvolan ympäristöterveydenhuollolle kiitosta laatutyöstä

Kouvolan kaupungin terveysvalvonta ja eläinlääkintähuolto ovat olleet mukana ympäristöterveydenhuollon valtakunnallisessa LaatuNet laadunhallintajärjestelmässä vuodesta 2019 alkaen. LaatuNet on myöntänyt Kouvolan ympäristöterveydenhuollolle kunniamaininnan yksikön tekemästä aktiivisesta laatutyöstä viime vuoden osalta.

Ukrainan kriisi – katso tästä hyödyllisiä yhteystietoja ja linkkejä

Ukrainan tilanne voi aiheuttaa kenelle tahansa huolta ja ahdistusta. Sotatoimet näkyvät ja kuuluvat niin uutisvirrassa kuin televisiossa. Puhu huolistasi ja oireistasi esimerkiksi perheenjäsenen, muun läheisen tai ystävän kanssa. Voit myös soittaa auttavaan puhelimeen. Kriisissä ei tarvitse jäädä yksin.

Asukkailta saatiin runsaasti ideoita Valkealan liikuntapuiston kehittämiseen

Tulevaisuudessa Valkealan liikuntapuisto on yksi kaupungin aktiivipuistoista, joissa kaikenikäiset voivat liikkua monipuolisesti myös maksutta. Asukkailta kyselyn kautta saatu tieto auttaa vastaamaan kuntalaisten tarpeisiin, ja kehittämään liikuntapaikkoja sekä virkistysalueita asukaslähtöisesti ja kestävästi.

Sivun alkuun