Hyvinvointi ja terveys

Oppivelvollisuus laajenee

Lukukautensa kesäkuussa päättäneet ysit saavat syksyllä maksuttomat kirjat ja bussikyydit, mutta myös velvollisuuden opiskella. Jos opiskelupaikkaa ei yhteishaussa tullut, nuoren tulee olla yhteydessä yläkoulunsa opoon. Ohjaamossa Nupa-talolla on myöhemmin kesällä tavattavissa kesämaanantaisin päivystävä opo.

Yleisten uimarantojen uimaveden laatu

Kesäkuussa otettujen näytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä kaikilla yleisillä uimarannoilla. Sinilevästä tehtiin vähäisiä havaintoja Sompasen uimarannalla, Jokelan uimarannalla sekä Lappalanjärvellä Valkealan kirkonkylän ja Särkkien uimarannoilla.

Kouvolalaiset ovat ahkeria sähköisen asioinnin käyttäjiä, mutta hyvinvoinnissa on huolestuttavia signaaleja, kertoo kansallinen terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimus

FinSote-tutkimuksen tulokset kertovat tarkkaa kieltä kouvolalaisten hyvinvoinnista. Asukkaat ovat ottaneet sähköiset palvelut hyvin käyttöön hakiessaan apua terveytensä ja hyvinvointinsa hoitoon mutta pahaa oloa ja terveysriskejä on paljon. Edellinen laaja tutkimus tehtiin Kouvolassa vuonna 2015 ja nyt voidaan verrata, millaisia muutoksia on tapahtunut eri väestöryhmissä iän, sukupuolen ja koulutuksen mukaan.

Padelkentät tuovat kiinnostavan lisän ydinkeskustan liikuntapaikkatarjontaan

Kaupunki suunnittelee vuokraavansa liikuntapaikan Samsantien varrelta yrittäjävetoisia padelkenttiä varten määräaikaisella sopimuksella. Suosiotaan kasvattava pallopeli tuottaa helposti lähestyttävänä lajina liikkumisen iloa laajalle ikäjoukolle asukkaita ja soveltuu hyvin pallokentäksi kaavoitetulle alueelle.

Palvelunumerot yhtenäistetään Kymsoten alueella

Kymsote keskittää ja yhtenäistää neuvonta- ja ajanvarauspalveluita numerouudistuksen avulla. Tavoitteena on toimintamallien ja puhelinpalvelun yhtenäistäminen sekä sähköisen asioinnin ja ajanvarauksen…

Sivun alkuun