Koronavirustiedotus

Kymenlaakson koronatilanne parantunut – koordinaatioryhmä lievensi osaa suosituksista

Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä totesi Kymenlaakson tilanteen kehittyneen edelleen parempaan suuntaan. Hyvän suuntauksen myötä ryhmä linjasi suosituksiin ja rajoituksiin lievennyksiä, vaikka totesikin alueen olevan edelleen leviäimisvaiheessa. Suotuisan muutoksen toivotaan jatkuvan, jolloin Kymenlaakso voisi siirtyä kiihtymisvaiheeseen.

Kymenlaaksossa alkavat rokotukset kaikille 65 vuotta täyttäneille

Kymsote on päättänyt avata ajanvarauksen myös kaikille perusterveille 65–69-vuotiaille tänään 20.4. Ensimmäiset rokotusajat ovat tarjolla jo tälle viikolle. Rokotukset ovat käynnissä myös edelleen kaikille sairaudellisiin riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville ja yli 70-vuotiaille.

Kymenlaakson koronatilanteessa nähtävissä parempaa – leviämisvaihe jatkuu

Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä totesi Kymenlaakson tilanteen kääntyneen hieman parempaan suuntaan viimeisen viikon aikana. Tällä hetkellä muutoksen pysyvyyttä on kuitenkin vaikea ennustaa, joten Kymenlaakso jatkaa leviämisvaiheessa ja nykyisiä suosituksia jatketaan huhtikuun loppuun asti. Mikäli suotuisa muutos jatkuu, alkaa ryhmä harkita toukokuulle rajoitusten lievennyksiä.

Joukkorokotuksiin jälleen uusia rokotettavien ryhmiä: Sairauden tai tilan vuoksi riskiryhmiin kuuluvien rokotukset laajenevat

Sairauden tai tilan vuoksi riskiryhmiin kuuluvien rokotusryhmät laajenevat: 1. riskiryhmään kuuluvien rokotukset laajenevat ikäryhmälle 18-64 -vuotiaat. Ajanvaraus alkaa 12.4.2021. Myös 1. riskiryhmään kuuluvat 65-69 -vuotiaat voivat edelleen hakeutua rokotuksiin.
2. riskiryhmään kuuluvien rokotukset laajenevat ikäryhmään 60-64 -vuotiaat. Ajanvaraus alkaa 12.4.2021. Myös 2. riskiryhmään kuuluvat 65-69 -vuotiaat voivat edelleen hakeutua rokotuksiin.

Kymenlaakson koronatilanne paheni entisestään pääsiäisenä

Kymenlaakson koronavirustilanne on pahentunut entisestään. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on noussut tasolle, jossa se ei ole ollut koskaan aikaisemmin epidemian aikana ja herkästi tarttuvien muuntovirusepäilyjen osuus on 90 prosenttia kaikista uusista tapauksista. Tartuntaryppäitä on syntynyt erityisesti ystävien ja perheiden kokoontumisten ja juhlien seurauksena.

Sivun alkuun