Koronavirustiedotus

Kymenlaakso on siirtynyt leviämisvaiheeseen

Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä on tänään päättänyt, että Kymenlaakso siirtyy koronavirustilanteessa leviämisvaiheeseen. Tartunnat Kymenlaaksossa ovat olleet jälleen kasvussa, ja maakunnassa on esiintynyt eri puolilla erillisiä tartuntaryppäitä. Muuntovirusepäilyjen osuus uusista tartunnoista on edelleen kasvussa.

Joukkorokotukset laajentuneet yli 75-vuotiaisiin, suuremmat rokotuspisteet otettu käyttöön

Joukkorokotusten ajanvaraus on eilen laajentunut kahteen uuteen ryhmään, joiden rokotukset alkavat maanantaina 22.3.2021. Koronarokotuksia on nyt tarjolla kaikille yli 75-vuotiaille kymenlaaksolaisille. Myös ikäryhmän 70-74 -vuotiaiden koronarokotukset aloitetaan mahdollisimman pian. Kouvolassa ja Kotkassa on tällä viikolla otettu käyttöön aiempaa suuremmat rokotuspisteet, jotka sijaitsevat kauppakeskuksissa.

Valkealan kirkonkylän koululla todettu uusia tartuntoja

Valkealan Kirkonkylän koululla on nyt todettu yhteensä kuusi tartuntaa aikuisilla. Tartunnoista osan on voitu todeta tarttuneen koulussa. Lisäksi kahden oppilaan on tänään todettu saaneen koronatartunnan todennäköisesti koulupäivän aikana.
Tartunnat ovat tapahtuneet viime viikon aikana.

Joukkorokotukset laajenevat

Ikäryhmän 75-79 -vuotiaat koronarokotukset alkavat viikolla 12. Sairautensa vuoksi 1. riskiryhmään kuuluvien rokotukset laajenevat kaikkiin yli 18-vuotiaisiin. Ajanvaraus uusille rokotusryhmille avautuu 18.3.2021.

Kymenlaaksossa koronavirustartunnat kasvussa

Kymenlaaksossa koronavirustilanne on kääntynyt viimeisen viikon aikana edellisiä viikkoja huonommaksi. Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä piti alueen kiihtymisvaiheessa, mutta samalla tuoretta muutosta huolestuttavana Kymenlaakson kokonaistilanteen suhteen. Uusista tartunnoista myös muuntovirusepäilyjä on huomattava osa.

Koronatartuntojen määrä nousussa Kymenlaaksossa

Kymenlaaksossa on viikonlopun aikana todettu lauantaina 6, sunnuntaina 5 ja maanantaina 9 uutta koronavirustartuntaa. Edellisellä viikolla koronatilanne oli menossa rauhallisempaan suuntaan ja viikossa todettiin 11 uutta koronavirustartuntaa.

Valkealan kirkonkylän koulussa korona-altistus

Kirkonkylän koulussa Valkealassa on todettu korona-altistus. Kymsoten mukaan koronavirukselle on altistunut 55 oppilasta ja kolme työntekijää. Altistuneet siirtyvät karanteeniin. Karanteenin…

Kymenlaaksossa annettu yli 23 300 koronarokotusta

Yli 80-vuotiaiden joukkorokotukset alkoivat tällä viikolla ja jatkuvat edelleen. Rokotettavien joukko laajenee sairauden vuoksi 1. riskiryhmään kuuluviin 60-64 -vuotiaisiin. Joukkorokotuspisteisiin on tulossa muutoksia.

Sivun alkuun