Koronavirustiedotus

Kaipiaisten päiväkodissa korona-altistus

Kaipiaisten päiväkodissa on todettu korona-altistus. Koronaan on altistunut maanantaina 8.3. päiväkodissa olleet 15 lasta ja työntekijät. Altistus ei koske päiväkodin muita lapsia tai työntekijöitä eikä Kaipiaisen koulun oppilaita tai työntekijöitä.

Kymenlaaksossa keskiviikkona 6 ja torstaina 8 uutta koronavirustartuntaa

Kymenlaakson koronatilanne on viime viikkoina mennyt hieman parempaan suuntaan. Eilen tiedotettiin, että viimeisen seitsemän päivän aikana Kymenlaaksossa on todettu 17 uutta koronavirustartuntaa, mikä on kymmenen vähemmän kuin edellisen viikon aikana. Kymenlaakson kahden viikon ilmaantuvuusluku on nyt noin 25. Positiivisten näytteiden osuus kaikista näytteistä on pudonnut alle prosentin, ollen 0,8 prosenttia.

Kymenlaakson koronatilanteessa ei merkittäviä muutoksia

Kymenlaaksossa koronavirustilanne on hieman edelleen parantunut viimeisen viikon ajan. Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä linjasi, että maakunta on kiihtymisvaiheessa. Kymenlaakson ympäröivillä alueilla tilanne on pysynyt edelleen huonompana, ja muuntovirusten osuudet lähialueiden uusissa tartunnoissa huolestuttavat edelleen. Kymenlaakson osalta tämä tarkoittaa edelleen kohonnutta riskiä, että tilanne voisi huonontua myös omalla alueella nopeastikin.

Joukkorokotuksissa yli 4 200 kymenlaaksolaista saanut rokotuksen

85-vuotaiden ja sitä vanhempien joukkorokotukset alkoivat viime viikolla Kymenlaaksossa. Ensimmäisen reilun viikon aikana rokotuksen on saanut 4 246 ensimmäisen joukkorokotusryhmän kymenlaaksolaista. Ensi viikon alussa rokotukset laajenevat sairauden perusteella riskiryhmään kuuluville ja loppuviikosta 80-vuotta täyttäville ja tätä vanhemmille.

Kymenlaaksossa koronatilanne vakaassa kiihtymisvaiheessa

Kymenlaaksossa koronavirustilanne on pysynyt vakaasti kiihtymisvaiheessa ja tilanne on viime ajat ollut huomattavasti vaikeaa tammikuuta parempi. Huolenaiheena on kuitenkin useimpien Kymenlaaksoa ympäröivien maakuntien heikentynyt tilanne ja se, että osassa alueita muutos on tapahtunut hyvinkin nopeasti. Suurin huoli kohdistuu Uudenmaan tilanteeseen ja erityisesti herkästi tarttuvien virusvarianttitapausten esiintyvyyden kasvuun. Myös meneillään oleva talvilomakausi ja sitä kautta lisääntyvä ihmisten liikkuminen lisää tartuntamäärän kasvun riskiä myös Kymenlaaksossa.

Kymsoten ja Kouvolan kaupungin rokoteinfo pidetään 11.3.2021

Kuntalaisilla on mahdollisuus lähettää ennakkoon kysymyksiä kaupungin ja Kymsoten yhteiseen, kaikille kouvolalaisille tarkoitettuun koronarokoteinfoon. Streamattua infoa voi seurata suorana Kouvolan kaupungin Youtube-kanavalla, ja sen tallenne on katsottavissa vähintään 14 vuorokautta infon jälkeen.

Korona-altistus Svenska Skolanissa

Kuusankoski Svenska Skolanissa on tänään todettu Kymsoten toimesta korona-altistus, jossa koronavirukseen sairastunut henkilö on altistanut muita tartunnalle. Kymsote on määrännyt…

Sivun alkuun