Koronavirustiedotus

Viikonloppuna 18 uutta tartuntaa eri puolilla Kymenlaaksoa

Kymsoten alueella todettiin lauantaina kahdeksan ja sunnuntaina kymmenen uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on kaksi koronaviruspotilasta. Näistä koronatartunnoista puolet on todettu Kouvolassa ja puolet Etelä-Kymenlaaksossa: Kotkassa, Haminassa ja Pyhtäällä.

Kymenlaakson koronavirustilanne ei ole rauhoittunut – käyttöön uusia suosituksia

Kymsote pitää huolestuttavana uusien tartuntojen määrää, joka arvioista huolimatta ei näytä laskevan. Kymsote on esittänyt tänään alueellisessa koronakoordinaatioryhmässä koko maakunnan alueelle uusia suosituksia. Yli 20 hengen yksityistilaisuuksien ja perhejuhlia ei tulisi järjestää. Peruskouluihin ja varhaiskasvatukseen työntekijöille annetaan suositus käyttää suojaimia.

Sivun alkuun