Koronavirustiedotus

Maskisuositus Kouvolan lukioihin

Opiskelijat vastaavat Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistuksen mukaisesti 2. asteella maskien hankinnasta itse. Vähävaraisia tuetaan maskien hankinnassa sosiaalitoimen kautta.

Keskustelu- ja neuvontapuhelin jälleen avoinna 26.10. alkaen

Aiemmin käytössä ollut Kouvolan kaupungin keskustelu- ja neuvontapuhelin on päätetty ottaa takaisin käyttöön koronaepidemiantilanteen kehittymisen vuoksi. Yhteisöpalvelujen työntekijät vastaavat puhelimeen numerosta 020 615 1266 maanantaista 26.10.2020 alkaen arkisin klo 9–14.

Koronavirustilanne Kouvolassa nyt hyvä – jatko on meistä itsestämme kiinni!

Kaupungin turvallisuuspäällikkö Johanna Franzénin mukaan koronavirustilanne on Kouvolassa ollut koko vuoden hyvin rauhallinen moniin muihin alueisiin verrattuna. Olemme Kymenlaaksossa tällä hetkellä epidemiassa perustasolla. Kouvolassa on ollut yksittäisten tartuntojen lisäksi vain viisi joukkoaltistusta, joista yksi päiväkodissa, yksi toisen asteen oppilaitoksessa ja kolme urheilutapahtumissa. Näistä vain yhdestä on tietojen mukaan lähtenyt jatkotartuntoja eteenpäin, ja tartuntaketjut on Kymsoten ansiokkaan työn vuoksi saatu katkaistua tehokkaasti. Tilanne voi kuitenkin muuttua minä hetkenä hyvänsä.

Kymsoten sairaaloiden asiointi- ja vierailukäytäntöihin muutoksia

Koronavirustaudin leviämisen ehkäisemiseksi Kymsoten sairaaloissa otetaan 2.10.2020 alkaen käyttöön uusia ohjeita, jotka koskevat kaikkia sairaalassa asioivia ja vierailevia. Kaikille suositellaan suu-nenäsuojan käyttöä. Lisäksi muutokset koskevat mm. vierailuaikoja.

Koronavirukseen liittyviä ohjeita liikuntapalveluihin

Kouvolan kaupunki noudattaa maan hallituksen linjausta koronaviruksen leviämisen ehkäisyssä ja korostamme jokaisen liikuntatilojen käyttäjän omaa vastuuta noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja muiden viranomaisten ohjeita hygieniasta ja muista järjestelyistä, joilla viruksen leviämistä ehkäistään.

Kymsoten ohjeistus yleisötapahtumien järjestäjille koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi

Tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 22.9.2020 päättänyt, että yli 50 hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi lokakuussa järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa silloin, kun tapahtumajärjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden. Tapahtuman turvallisuus varmistetaan noudattamalla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön 21.9.2020 päivittämää ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. (Lähde. AVI, Etelä-Suomi 22.9.2020 annettu tiedote)

Sivun alkuun