Kaupunki valmistelee osaa puhtauspalveluistaan ulkoistettavaksi
Kouvolan kaupunginhallitus saa päätettäväkseen 8.4. kokouksessaan puhtauspalvelujen osittaisen ulkoistamisen valmistelutyön jatkamisen. Kyseessä on vajaan neljänneksen palvelukokonaisuuden kilpailuttaminen, millä tavoitellaan kustannustehokkuutta. Ulkoistuksessa pyritään hyödyntämään eläköitymistä ja muuta lähtövaihtuvuutta.
Henkilöstökertomus 2023: kaupungin henkilöstömäärä ja henkilöstökulut vähenivät
Kouvolan kaupungin henkilöstökertomuksessa nousee esille panostaminen henkilöstön työhyvinvoinnin ja osaamisen sekä johtamisen kehittämiseen. Hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyminen sekä eläkepoistuman ja muun lähtövaihtuvuuden hyödyntäminen vähensivät henkilöstöä. Kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2023 henkilöstökertomusta kokouksessaan 25. maaliskuuta.
Kaupunginhallitus kokoontuu 25.3. – tutustu esityslistaan
Kouvolan kaupunginhallituksen esityslistalla 25.3.2024 ovat muun muassa viime vuoden tilinpäätös sekä henkilöstökertomus.
Tilinpäätös 2023: Poikkeuksellisen tulokertymän vuoksi ylijäämäinen tulos
Kouvolan kaupungin tilinpäätös vuodelta 2023 on 19,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Ylijäämäiseen tulokseen vaikutti poikkeuksellinen tulorahoitus, sillä verotuloja saatiin osin vielä vuoden 2022 verotuksen perusteella. Lisäksi valtionosuuksien leikkaukset realisoituvat täysimääräisesti vasta vuonna 2024.
Selvitys ministeriölle Kymenlaakson sote-palveluista
Edunvalvonta Kymenlaakson päivystyspalvelujen ja keskussairaalan säilyttämisen puolesta jatkuu. Hyvinvointialue on jättänyt ministeriölle 8.3.2024 selvityksen, jossa perustellaan kahden ympärivuorokautisen päivystyksen ja keskussairaalan säilyttämistä Kymenlaaksossa niin kustannuksilla, henkilöstön riittävyydellä kuin potilasturvallisuudella. Hyvinvointialue esittää selvityksessään, kuinka kustannussäästöjä voidaan saada lakkauttamisten sijaan toimintoja tehostamalla.
Kuusankoskitalon lipunmyynti siirtyy nettiin 1.6. alkaen
Kouvolan liikunta- ja kulttuurilautakunta on päättänyt, että Kuusankoskitalon lipunmyyntipiste lakkautetaan kevään jälkeen.
Kymenlaakson tahtotila: Kaksi ympärivuorokautista päivystystä ja keskussairaala säilytettävä Kymenlaaksossa
Kymenlaakson sote-toimijat ovat yksimielisiä. Yhteinen tahtotila on, että jokainen kymenlaaksolainen saa hoitoa ja hoivaa. Kahden ympärivuorokautisen päivystyksen ja keskussairaalan säilyttäminen Kymenlaaksossa on kriittistä alueen asukkaiden, elinkeinoelämän ja koko maakunnan tulevaisuuden kannalta.
Toimitilaohjelma linjaa kaupungin kiinteistönpitoa
Kaupunginhallitus käsittelee Kouvolan toimitilaohjelmaa 19.2. kokouksessaan. Ohjelma linjaa suuntaviivat kohti kestävää kiinteistöomaisuuden hallintaa. Tavoitteena on keskittyminen oman palvelutuotannon tiloihin.
Kasvatus- ja opetuslautakunta ottaa aikalisän Kääpälän koulun tulevaisuuden ratkaisemisessa
Kääpälän koulun toiminta jatkuu normaalisti lukuvuoden 2024–2025 ajan. Lautakunta tekee päätöksen koulun tulevaisuudesta kevään 2024 aikana. Varhaiskasvatusta järjestetään alueella jatkossakin.
H-hetki käsillä – sunnuntaina vaaliuurnille
Presidentinvaalien ennakkoäänet on annettu. Eedessä on toinen ja jännittävä varsinanen vaalipäivä sunnuntai 11.2.2024. Äänestää voi klo 9-20 vain omassa äänestyspaikassaan.
Korian Hiivuriin tonttivaraus datakeskusta varten
Datakeskusten kehittämiseen keskittyvä Hyperco Oy varaa tontin aloittaakseen selvitykset mahdollisen datakeskuksen sijoittamisesta alueelle. Tonttivarausasiaa käsitellään teknisessä lautakunnassa 8.2.2024.
Ennakkotilinpäätös 2023 – uudistuksen jälkeisen poikkeusvuoden tulos 19 miljoonaa euroa ylijäämäinen
Kouvolan kaupungin tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan kaupungin talous tulee olemaan tilikaudelta 2023 noin 19 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Vaikka vuoden 2023 tulos oli hyvä, on kaupungilla edessään erittäin suuret taloudelliset haasteet, joiden eteen tehdään jatkuvasti työtä.