Ajankohtaiset

Asukkailta saatiin runsaasti ideoita Valkealan liikuntapuiston kehittämiseen

Tulevaisuudessa Valkealan liikuntapuisto on yksi kaupungin aktiivipuistoista, joissa kaikenikäiset voivat liikkua monipuolisesti myös maksutta. Asukkailta kyselyn kautta saatu tieto auttaa vastaamaan kuntalaisten tarpeisiin, ja kehittämään liikuntapaikkoja sekä virkistysalueita asukaslähtöisesti ja kestävästi.

Koulujen talviloma vaikuttaa joukkoliikenteeseen viikolla 9

Kouvolassa vietetään peruskoululaisten talvilomaviikkoa 28.2.2022-6.3.2022 (viikko 9). Talvilomalla ei ajeta koulupäivävuoroja, eli linjoja linjanumerosta 20 ylöspäin tai koulp.-merkinnällä aikatauluihin merkittyjä…

Lumen poisto kaduilta käynnissä

Lumisateiden jälkien siivousta tehdään kaduilta kaiken aikaa. Lisäresursseja on keskitetty nyt paljon lumipenkkojen poistoon ja lumen kuljetukseen. Pahin lumitilanne on asuntokaduilla. Lumen aurausta haittaavat myös katujen varsille jätetyt autot.

Kymenlaaksossa uusien koronatartuntojen määrä lisääntynyt, rajoitusten sijaan korostetaan jokaisen omaa vastuuta

Kymenlaakson koronatilanteessa ei vieläkään näy käännettä parempaan suuntaan. Viimeisen kahden viikon aikana ajalla 8.–21.2.2022 on todettu 3739 uutta koronatapausta. Ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on 2308. Maanantaina 21.2.2022 todettiin epidemian korkein päiväluku, 366 uutta koronatartuntaa. Samaan aikaan kaikkia altistuneita ja lieväoireisia ei enää ohjata hakeutumaan terveydenhuollon koronatesteihin, joten todellinen tapausmäärä on todennäköisesti paljon suurempi.

Nuorten kesätyöpaikat haettavina 23.2.–20.3.2022

Kouvolan kaupunki tarjoaa kesätyöpaikan 190 nuorelle kesällä 2022. Paikkoja voivat hakea kouvolalaiset nuoret, jotka ovat syntyneet vuosina 2002–2006. Paikoista 25 jaetaan sosiaalisin perustein ja loput 165 arvotaan. Työsuhde on kuukauden mittainen ja kuukausipalkka on 975 €.

Sivun alkuun