Ajankohtaiset

Pitkästä aikaa kimppaan

Nuorten kauhuteemaiseen Yli Rajojen -musiikkiesitykseen voi ilmoittautua mukaan tekemään sitä, mikä kiinnostaa.

Kouvolan Turvallisuusareena: Raitasalon mukaan yhteistyön on viime aikoina korvannut suurvaltakilpailu

Kouvolan kaupungin kaikille avoimen Turvallisuusareenan Jälkiviisaat-keskustelussa mukana oleva eversti, Maanpuolustuskorkeakoulun strategian ja turvallisuuspolitiikan dosentti Jyri Raitasalo ottaa kantaa maailman turvallisuuspoliittisen tilanteen muutokseen. Raitasalon mukaan yhteistyön on viime aikoina korvannut suurvaltakilpailu. Avoin webinaari Kouvolan Turvallisuusareena torstaina 14.10. klo 12.30-15.30.

Perustustyöt käyntiin Valkealan monitoimitalossa

Valkealan monitoimitalo on saanut rakennusluvan ja rakentaminen pääsee siirtymään vauhdilla perustustöihin. Eri käyttäjäryhmiä kuullaan suunnittelun edetessä yksityiskohtaisemmaksi sisätilojen ja pihan osalta. Ovensa monitoimitalo avaa vuonna 2024.

Akselipainot kasvavat Kaakkois-Suomessa

Kaakkois-Suomi on rataliikenteessä erityisasemassa useassakin mielessä. Pitkät, yli kilometrin pituiset junat voivat liikkua vain kaakossa. Kuljetusvolyymien kannalta yhtä merkittävää on radan sallitun akselipainon nostaminen 25 tonniin.

Houkutteleva työpaikka tarjoaa joustoa työntekijän arkeen

Kouvolan kaupunki haluaa olla mukana vaikuttamassa perhemyönteisen työelämäkulttuurin kehittämiseen. Keskustelua perhemyönteisyyden positiivisista vaikutuksista työntekijöiden arkeen ja yritysten rekrytointeihin herätetään Talenttimagneetti -osaajien houkuttelun käynnistäminen –hankeen puitteissa yhdessä MLL Kaakkois-Suomen piirin ja MIB Kymenlaakson kanssa. Tavoitteena on nostaa esiin Kouvolan ja koko Kymenlaakson monipuolisia uramahdollisuuksia ja seutua lapsiperheille ideaalina asuinympäristö.

Sivun alkuun