Ajankohtaiset

Kouvola RRT:n laiturirakenteita valetaan jo

Kouvola RRT:n rakentaminen etenee hyvää vauhtia. Terminaalin ytimen, yli kilometrin pituisen lastauslaiturialueen rakentaminen on aloitettu. Tavoitteena on, että laiturin teräsbetoninen reuna ja terminaalialueen rakennekerrokset saadaan tehtyä vielä kuluvan vuoden aikana. Alueen asfaltointi, valaistus ja aitaukset portteineen ajoittuvat vuodelle 2022.

Koronatartuntojen määrä jatkuu tasaisena

Koronavirustilanne on pysynyt Kymenlaaksossa hyvin tasaisena. Tartuntoja ilmenee edelleen merkittävästi, mutta tilanne ei ole heikentynyt, vaan viikoittaiset määrät pysyvät lähes samoina. Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä odottaa valtakunnallisen hybridistrategian vahvistamista ja siihen liittyviä tarkempia ohjeita tällä viikolla. Kymenlaakson osalta hybridistrategian mukaisten toimien käyttöön ottoa tarkastellaan vaiheittain ensi viikosta alkaen.

Kaupunginhallituksen päätöksiä 6.9.2021

Kouvolan kaupunginhallituksen kokouksessa 6.9.2021 käsiteltäviä asioita olivat mm. Talouden ja henkilöstön kuukausikatsaus 1-7/2021 sekä Naukion uuden päiväkodin rakennusurakoitsijan ja rakennusinvestoinnin rahoittajan valinnat.

Kaupunginhallituksessa 6.9.2021 käsiteltäviä asioita

Kouvolan kaupunginhallituksen kokouksessa 6.9.2021 käsiteltäviä asioita ovat mm. Talouden ja henkilöstön kuukausikatsaus 1-7/2021 sekä Naukion uuden päiväkodin rakennusurakoitsijan ja rakennusinvestoinnin rahoittajan valinnat.

Sivun alkuun