Ajankohtaiset

Kymenlaakson koronatartunnat leviävät nyt ravintoloissa nuorten aikuisten keskuudessa, alue jatkaa epidemian kiihtymisvaiheessa

Kymenlaakson koronaepidemia on ollut heinäkuun alusta lähtien kiihtymisvaiheessa, ja toistaiseksi se pysyy kolmiportaisen asteikon keskivaiheilla. Kiihtymisvaiheen jatkumisen ja runsaiden ravintola-altistumisten takia Kymenlaakson alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokee sosiaali- ja terveysministeriön linjan mukaiset ravintolarajoitukset hyödyllisiksi epidemian hillitsemisen kannalta.

Lamminrannan osuus Kymijoen ulkoilureitistä valmistui

Lamminrantaan on valmistunut uusi ulkoilureitti. Sääksniemen ympäri kulkeva noin 2,5 km reitti kulkee helppokulkuista polkua Kuusaanlammen rannan tuntumassa. Se on osa loppuvuodesta valmistuvaa laajempaa Kymijoen ulkoilureittiä.

Ohjeita sujuvaan liikkumiseen kanavissa ja suluissa

Kouvolan kaupunki muistuttaa Kimolan kanavan vesiliikennerajoituksista ja vesikulkuneuvon päällikön vastuusta vesillä. Liikkuminen kanavissa ja suluissa voi olla jännittävä ja jopa pelottava kokemus. Tietämättömyys ja välinpitämättömyys saattavat aiheuttaa ongelmia. Noudattamalla sääntöjä, opasteita ja ”hyviä merimiestapoja” veneily on turvallista ja helppoa. Tässä hyödyllisiä ohjeita kanavaliikenteeseen navigoinnin opettaja Ari Vainiolta (Kouvolan Kipparit ry.) ja Mika Lyytikäiseltä (Kuusankosken veneilyseura ry.)

Varattujen koronarokotusaikojen perumiset kuormittavat Kymsoten puhelinlinjoja

Kymsoten takaisinsoittoperiaatteella toimivaa puhelinajanvarausta kuormittaa tällä hetkellä enenevissä määrin koronarokotuksien aikojen muutostoiveet. Kasvavaa kuormitusta syntyy erityisesti jo annettujen 2. koronarokotusten aikojen siirtämis- ja peruutuspyynnöistä. Soittoja tulee Kymsoten keskitetyn ajanvarauksen p. 05 220 2000 kaikille linjoille.

Yleisten uimarantojen uimaveden laatu

Kaupungin ylläpitämiä uimarantoja on Kouvolassa 11. Lisäksi on kaksi yksityisen tahon ylläpitämää uimarantaa. Kouvolan kaupungin ympäristöpalvelut valvoo uimarantojen asianmukaisuutta ja uimaveden laatua. Uimakausi on 15.6. - 31.8. välinen ajanjakso.

Teky-talon palvelujen muutto kaupungintaloon alkaa maanantaina 19.7.

Tekniikan ja ympäristön palvelut ovat avoinna muuton ja lomasesongin aikana, mutta palvelussa voi olla viivettä. Suosittelemme käyttämään kaupungin sähköisiä palveluita asiointiin myös koronaturvallisuuden näkökulmasta. Kaupungin sähköiset palvelut…

Kaupungintalolle uudet asiakaspalvelutilat elokuussa

Kouvolan kaupungintalolla aukeavat elokuun puolivälissä uudet asiakaspalvelutilat, jotka on keskitetty helposti saavutettavaksi katutasoon. Infon lisäksi katutasossa sijaitsevat erilliset asiakastilat, joihin asiakas voi sopia tapaamisen työntekijän kanssa.

Sivun alkuun