Ajankohtaiset

Uusi valotaidetapahtuma Kouvolaan – ehdota nimeä

Syksyllä 2021 Kouvola nousee ansaittuun loistoon, kun uusi valotaidetapahtuma käynnistyy. Maamerkkien valaisun sijaan nyt tuodaan esille tarinallisia, sisällöltään monitulkintaisia, itsenäisiä valoteoksia. Kouvolassa asuvat tai sinne muuten yhteydessä olevat taiteilijat ovat vahvasti edustettuina tapahtumassa. Tapahtuman suunnittelu on jo pitkällä, mutta nimi puuttuu vielä. Yleisön apua kaivataan!

Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee henkilöstön palkitsemista koronapandemiasta aiheutuneesta lisätyöstä

Ensi viikolla kokoontuvalle kaupunginhallitukselle ehdotetaan kaupungin henkilöstön palkitsemista koronapandemian aiheuttamasta lisätyöstä, palvelujen ja osaamisen kehittämisestä sekä joustavuudesta. 100 euron liikuntaan, kulttuuriin ja hyvinvointiin hyödynnettävä henkilökohtainen etu tukisi myös paikallista palveluntuotantoa. Kaupunginhallitukselle ehdotetaan, että vastaava etu olisi käytössä myös jatkossa ja vuoden 2022 määräraha huomioitaisiin talousarviovalmistelussa.

Yleisten uimarantojen uimaveden laatu

Kesäkuussa otettujen näytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä kaikilla yleisillä uimarannoilla. Sinilevästä tehtiin vähäisiä havaintoja Sompasen uimarannalla, Jokelan uimarannalla sekä Lappalanjärvellä Valkealan kirkonkylän ja Särkkien uimarannoilla.

Kouvolan kaupunginvaltuusto vahvistettu

Kouvolan keskusvaalilautakunta on suorittanut kuntavaalien tarkastuslaskennan ja vahvistanut uuden kaupunginvaltuuston jäsenet ja varavaltuutetut. Uusi valtuusto aloittaa toimikautensa elokuun alusta. Kouvolan kaupunginvaltuustossa on 59 valtuutettua.

Verkkokauppa ja varaamo ovat kaupungin uusia sähköisiä palveluita

Kouvolan kaupunki on ottanut keväällä käyttöön kaksi uutta kuntalaisille suunnattua sähköistä palvelua, verkkokaupan ja varaamon. Käytössä on lisäksi kymmeniä muita sähköisiä palveluita virtuaalimuseosta sähköiseen rakennuslupaan ja kuntalaisaloitteesta varhaiskasvatuksen e-asiointiin, ja lisää kehitetään tarpeen ja resurssien mukaan.

Kokoomukselle eniten paikkoja Kouvolan valtuustoon

Kuntavaalit on käyty. Äänestysprosentti jäi koko Suomessa alhaiseksi (55,1%). Kouvolassa äänestettiin selvästi alle valtakunnallisen tason – kaikkiaan vain 52,3% käytti äänioikeuttaan. Aktiivisimmin äänestettiin Valkealassa (59,1%), Vahterossa (59%) ja Utissa (56%).

Kouvola-Kotka-Hamina-linjaosuuden melu- ja tärinäselvitys valmistuu

Tiedote: 11.06.2021, Väylävirasto
Kouvola-Kotka/Hamina-linjaosuudella on tehty kattava melu- ja tärinäselvitys laskentamalleihin perustuen. Lisäksi tulosten validoimiseen on hyödynnetty mittaustuloksia. Selvitysraportti julkaistaan 14.6. alkavalla viikolla.

Sivun alkuun